sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Pääsiäisvalmisteluja

Palmusunnuntain aamu, täällä maalla ei käy virpojia, kuten ennen kaupungissa. Voin siis nauttia aamusta yökkäreissä. Itse asiassa lupasin itselleni pyjamapäivän ;), mutta joudun perumaan lupaukseni, kauppaan on lähdettävä!!!!

Pääsiäiseen valmistautumisen aloitin jo syksyllä. Suunnittelematta, sattumalta. Paikallinen pieni ruokakauppa poisti mämmi- ja leipämaltaan valikoimistaan - 30 %-hintalapullaan. No minä tietysti ostin pussillisen, kun päiväystäkin oli jäljellä lähes vuosi. Ja päätin kokeilla mämmin valmistamista leivinuunissa.

Perjantai-iltapäivällä ennen reissuun lähtöä rupesin googlettamaan mämmireseptiä. Melko monivaiheista hommaa, näköjään. Kotikokki.net -sivuston reseptiin päädyin, siinäkin valmistusaika on 2 + 2 + 2½ tuntia eli pakko tehdä viikonloppuna, arki-ilta ei riitä imeltymisiin, keittämiseen, jäähdyttämiseen ja paistamiseen.

Kotona on raaka-aineet kahteen ensimmäiseen imeltymiskertaan, mutta siirappia ja pomeranssia ei kotoa löydy, joten ne on pakko hakea kaupasta.

Nyt on mämmitaikina imeltymässä ensimmäistä kertaa leivinuunin päällä ja minä aloitin kylvämään hopeavillakkoa. Siis eihän minun pitänyt kylvää enää mitään, mutta Tallinnan Rimissä se pussi vaan hyppäsi kärryyni, eikä suostunut poistumaan. Joten kokeiltava on :)

Nyt on taas aika istua sohvalla neulomassa kaulahuivia Karnaluksista ostetuista langoista...

4 kommenttia:

  1. Kuvia sitten kans! Tai no ei mämmistä välttämättä tarvitse, mutta niistä Karnaluksin ostoksista.

    Oletko oikeasti postannut klo 01.39 vai onko sun blogi jossain Tyynenmeren aikavyöhykkeellä?

    VastaaPoista
  2. Kuvia tulee jossain vaiheessa, ainakin valmiista tuotteista ;) Ja lämpötiloista päätellen minä en ole Tyynellä merellä...

    VastaaPoista
  3. Pitihän sen vaihtoa yrittää, en mä missään Tyynellä merellä halua olla ;)

    VastaaPoista