perjantai 7. joulukuuta 2012

Toipumassa

Istuskelen sohvalla, syön aamiaista hyvin nukutun yön jälkeen. Kipuja ei tunnu istuskellessa, vain ylösnouseminen on hiukan, mutta vain hiukan kivulloista.

Sain viime viikolla puhelun, että saisin peruutusajan laparoskopiaan.Sen otin innolla vastaan ajatuksella, ei enää ikinä kauheita kuukautiskipuja.

Tilasin taksikyydin aamuksi, koska täältä maalta ei muuten pääse kaupunkiin. Ensimmäinen bussivuoro lähtee siihen aikaan, kun pitäisi jo olla sairaalassa. Ja etukäteistilauksesta piti pulittaa 9 euroa ylimääräistä. No sairaalaan pääsin ajoissa, seitsemän jälkeen. Vaihdoin ylleni tyylikkäät sairaalavaatteet ja kuulen hoitajalta, että olen ensimmäisenä listalla, joten en saa edes rauhottavaa, koska se ei ehdi vaikuttamaan. No en kyllä tarvinnutkaan, koska en yllättävää kyllä jännittänyt lainkaan. Se oli varsin yllättävää, koska usein minulla on vatsa kuralla yms ennen uutta ja outoa tilannetta.

Lääkärin tapaamisessa hän kertoi, että minun edelleni menee joku päivystystapaus, joku nopea juttu. Niinpä jäin odottamaan ja lukemaan. Yhdeksältä tuotiin esilääkitys. Kymmeneltä tultiin kysymään, että miten pärjään, ja luvattiin sänkypaikka heräämöstä. Päätin jatkaa lukemista, lääkkeet ei tuntuneet missään. Tunnin välein hoitaja kävi kysymässä vointia... Puoli kahdeltatoista rupesi jo ärsyttämään ja kysyinkin, että koska pääsen. Päivystysleikkaus oli edelleen kesken. Yhdeltä minua vihdoin tultiin hakemaan. Kun nousin sohvalta ylös, niin kyllä huippasi. Verensokeri oli alhaalla ja kiukutti, en jaksanut enää olla kauhean ystävällinen. Silti haluan toivottaa pikaista paranemista päivystyspotilaalle, se ei ollutkaan ihan pikkujuttu...

Onnistuin silti kävelemään itse leikkaussaliin, gynekologinen  pöytä oli lähes samanlainen kuin polilla, vain jalkatuet oli erilaiset. Jalat laitettiin pehmustettuihin, paksuihin nahkatohveleihin, jotka ulottuivat polviin asti. Eikä huomannut ollenkaan, että jalat sidottiin niihin kiinni. Ja uni tuli nopeasti...

Leikkauksen jälkeen oli yllätys kuulla, että vatsassa ei ollutkaan kystaa. Kiinnikkeitä oli kyllä ollut ja koko virtsarakon pinta oli täynnä endometrioosipesäkkeitä. Lääkäri oli poistanut kaiken mahdollisen, mutta jotain oli jäänyt. Ja edessä voi olla vielä uusi toimenpide. Ja lopuksi lääkäri oli täyttänyt vatsaonteloni kiinnikkeidenestoaineella, jota piti pitää vatsassa vähintään 4 tuntia.

Alkoi näyttää epävarmalta kotiinpääsy... Heräsin nopeasti ja aika pian minut siirrettiinkin osastolle, lupauksella että voin silti päästä illalla kotiin. Osastolla sain melkein heti ruokaa, lohikiusausta, jota hiljalleen lusikoin suuhuni. Ruuan jälkeen minut autettiin istumaan ja seisomaan. Sattui ihan hirveesti!!!! Mutta onneksi heillä on hyvät kipulääkkeet.

Ystävä tuli minua hakemaan ja häneltä olin kuullut, että treeniletkun poistaminen on ihan pikku juttu, ei satu yhtään. Valehteli mokoma!!!!! Se sattui kamalasti, mutta kyllä sitä letkua olikin, arviolta puoli metriä. Sen jälkeen oli pakko hengähtää hetki. Kun olin päässyt eroon katetrista ja treenistä, niin kävely rupesi sujumaan ilman kipua. Hoitaja lupasi päästää kotiin, kunhan saisin pissan tulemaan. Ja tulihan sitä vähän, mutta se riittti. Kahdeksan jälkeen illalla päästiin kotiin, reilun 12 tunnin jälkeen... Miten ihanaa olikaan päästä omaan sänkyyn liian lyhyen sairaalasängyn sijaan...

Toipuminen on ollut nopeaa, mutta vielä ei uskalla lähteä ulos riehumaan...

1 kommentti:

  1. Pikaista toipumista! Eikä kyllä kannata lähteä riehumaan mihinkään hommiin :) ennenkuin sisuskalut toipuu.

    VastaaPoista