tiistai 18. lokakuuta 2011

Lomailua ja nautiskelua

Kynttilät palavat, leivinuunissa tuli, on syksy. Mutta kuinka ihanaa onkin nautiskella ja suunnitella tulevaa liekkejä katsellen...

No, piha kaipaa jälleen haravoijaa, eipä kauheasti huomaa siellä mitään tehdyn. Mutta nyt ovat pihakoivut tyhjiä, joten seuraava haravointi onkin vuoden viimeinen :)

Kuinka ihanaa onkaan ollut herkutella oman pihan sadolla. Porkkanasosekeittoa on tehty usein, punajuuripataa odotellaan, sipulit on jo syöty... Mutta tämän satokuvan haluan silti julkaista, hymyn se saa huulille :)















Onko tämä tulosta harventamattomuudesta vai liian kovasta maasta, en tiedä. Syön sen silti :)

Viime keväänä päätin kokeilla rakkaan isoäitini mallia ja vein lehtikaktukseni ulos. Se vietti kesänsä takapihan kuistilla, aamuauringossa. Syyskuun alussa toin sen sisälle, kun lämpötilat laskivat. Ja mitä tekikään kasvi...















Koskaan ennen en ole tähän pystynyt!!!!! Yritänpä vastedeskin kuunnella mummin ohjeita ja matkia... Eihän tämä vedä vertoja mummin lehtikaktukselle, jossa yhden lehden päästä voi tulla kolmekin kukkaa. Toivottavasti pääsen tänä vuonna näkemään hänen kaktuksensa koko komeudessaan, nuppuja oli valtavasti. Muutenkin mummi on ilmiömäinen kukkienhoitaja, pelargoniat saattavat kukkia vielä jouluaattona hänen parvekkeellaan...

Kun ulkotyöt alkavat vähenemään, niin on aika suunnitella sisätilojen remonttia. Uusia keittiönkaapistoja jo tulikin, ja päätin itse kokeilla niiden asennusta. Paikkaa vaan pitää hiukan siirtää, koska jalkalista aiheuttaa ongelmia. Mutta eikai muutama sentti sinne tänne haittaa... Kaappien toimittajalla ei ollut enää samanlaisia vetimiä, mitä jo olemassa olevissa kaapeissa on. Hän antoi vinkin, että Ikeassa tai Bauhausissa voi olla. Ikean vetimet olivat melkein samanlaiset, muoto oli vaan kulmikkaampi. Bauhausin vedin oli puolestaan samanmuotoinen, mutta siinä vedinosa oli uritettu, kun vanhoissa on sileä. Vaikea valinta, mutta päädyin Bauhausin versioon. Aika näyttää, olenko tyytyväinen...

1 kommentti:

  1. Tosi ihana lehtikaktus! Toivon, että kuistilla syksyn viettänyt ruukkuruusu tekee minulla saman ja alkaa kukkia kun tuon sen lämpimään.

    Meillä on myös keittiössä tulossa uudistuksia. Ruokapöytä korvataan matalalla saarekkeella, johon tulee aamupalapöytä ja toiselle puolelle lisää laatikostoja. Ovimalli, vedin ja kaappien runkokoot vanhoissa kaapeissa ovat jo sellaisia, ettei niitä enää saa, mutta mitäpä tuo haittaa kun on muutenkin mummola-meininki! Laitapa kuvia keittiöstä. Olisi kiva nähdä mitä saatte aikaan.

    VastaaPoista