torstai 28. heinäkuuta 2011

Maalaaminen jatkuu

Juupa juu, kun talo tuli maalattua ulkopuolelta, olin sitä mieltä, että ei tänä kesänä enää. Toisin kävi. Saunamökin lattia näytti painepesurilla pesun jälkeenkin vielä kauhealta, lattia ruosteesta kirjavana. Jo aiemmin pohdin lattian väriä, grafiitin harmaan olisin halunnut - ei löydy värikartasta :( Pienen pohdinnana jälkeen päädyin loistavan kirkkaan punaiseen. Siitä ei ainakaan ruoste näy!!!!! Ja hyvin Betolux myös peitti ruosteen... Nyt vaan odotetaan maalin kuivumista, niin pääsen mittaamaan ikkunan kokoa ja ompelemaan sinne uudet verhot.

Uusia verhoja on ommeltu muihinkin saunamökin ikkunoihin. Kangaskauppakierros tuotti tulokseksi 15 metriä uutta kangasta. Ja silti löysin vielä yhden ikkunan, joka kaipaisi verhoja... En nimittäin ollenkaan muistanut, että myös saunammökin parvella on ikkuna...

Mutta uskomattoman likaisessa kunnossa on ollut koko saunamökki. Nyt sitä on siivottu urakalla, että sinne kehtaa serkut majoittaa. On pesty katto, on pesty seinä, ikkunat, tavarat ja lopuksi lattia. Keittiön jääkaappi oli niin saastainen, että harkitsin desinfioivan puhdistusaineen käyttöä. Pesin kuitenkin tavallisella yleispuhdistusaineella ja lopuksi pyyhin vielä etikalla. Sinänsä hyvä puhdistusoperaatio, että en ole vielä edes kokeillut, onko jääkaappi toimintakuntoinen...

Kaiken siivoamisen keskellä olen myös ruvennut säilömään. Ensimmäiset punaiset viinimarjat poimin jo viime viikolla, kyseisen pensaan sato oli vajaa 1 litra. Ne pakastin sellaisenaan. Lohjan lomalta toin tullessani puoli ämpärillistä punaisia ja valkoisia viinimarjoja, sekä 3 litraa kirsikkaliotusmehua. Viinimarjoista tein myöskin liotusmehua. Molempien mehujen liotetut marjat keitin vielä vedessä, jotta saisin kaiken mehun varmasti talteen ;) Tänään poimin oman mustaviinimarjapensaan tyhjäksi, saalis vajaa ½ ämpäriä. Ne laitoin höyrystymään uuteen mehumaijaani. Valmista mustaviinimarjamehua tuli kolmen litran kattilallinen. Aikas hyvin :) Mukava kerätä satoa tulevan talven varalle... Vielä pitäisi pakastaa kasviksia: paprikaa, kukkakaalia´.

Puutarhan satotoiveet eivät muilta osin ole kovin korkeita. Pavuista on tulossa tällä hetkellä 4 palkoa, kesäkurpitsat, siis ne jotka ovat hengissä, kukkivat vain poikakukkina, samoin spagettikurpitsa. Sipulit ovat pieniä ja sipulikärpäsen riivaamia. Omenapuu oli pudottanut toisen kahdesta omenastaan. Lajikearvaus: Valkea kuulas. Onneksi sentään punajuuret ja porkkanat näyttävät hyviltä!!!!!! Ja salaatti ja viime viikolla kylvetty tilli!!!!! Uuden kasvimaan laajennussuunnittelu on jo hyvässä vauhdissa ensi kesää varten, sitä odotellessa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti