Tänään töistä tullessani huomasin, että kantojyrsiäinen oli kadonnut pihaltani työpäivän aikana, mutta niin olivat kannotkin kadonneet. Tarkistuskierroksella huomasin, että jyrsiäinen oli syönyt muutaman ylimääräisenkin kannon pois :)
Muutaman jyrsiäisen aikaansaaman hakekasan kärräsin sivummalle odottamaan myöhempää käyttöä, muutaman multaisemman hakekasan tasoitin matalaksi ja sitten aloitin maansiirtotyöt.
Alueen reunalla on kumpare, siis nykyisin ihan keskellä pihaa... Toiselta laidalta isäni yritti madaltaa kumparetta traktorilla, siinä onnistumatta. On kuulemma liian kovaa tinttusavea... Minä rupesin pienentämään kumparetta toiselta sivulta, jossa vielä viime kesänä kasvoi puita.
Ja hyvin upposi lapio hiekkaan ja multaan, savea löytyi vasta syvemmältä....
Vähän aikaa kaivettuani aloitin rikkaruohojuurakoiden poistamisen... Ja niitä riittää.... Haravalla homma oli helpompaa ja samalla sain leviteltyä maata...
Pari tuntia ulkoilua työpäivän jälkeen on ihan riittävästi, huomenna jatketaan taas.... Kun koneen sijaan teen kaivamisen ja kitkemisen itse, niin aikaahan siihen menee. Mutta haittaako se ? Ei, koska minulla on koko kesä aikaa... Ja jos alue ei ole valmis syyskuussa, niin sitten jatketaan ensi vuonna. Ei stressiä, vaan pelkkää kuntoilua ja nautintoa!!!
Yksi yllärikin tuolta löytyi... Joku sipulikukka, mutta mikä ? Ehtien kapeudesta päätellen voisi olla narsissi, mutta en muista koskaan nähneeni tuolla narsissia kukassa.
Istutin hänet erilleen muista sipulikukista päivänliljapenkkiin, jotta pääsen joskus näkemään, kuka hän on....
Ja iloisena yllärinä, jääkurjenmiekka 'Katharine Hodgkin' on avannut ensimmäisen nuppunsa. Siinä vasta hailakan sininen kukka, melkein harmaa. Sanoisin, ettei yhtään minun makuuni. Joskus ne vielä katoavat täältä.
Jääkurjenmiekka 'Katharine Hodgkin' |
Voi miten ihailen työfilosofiaasi ja tarmoasi. Niinhän sitä sanotaan, ettei Roomaakaan päivässä rakennettu. Tyydytys itse tehdystä työstä on taatusti suurempi, kuin hintavin konevoiminin toteutettu.
VastaaPoistaTuntuu aivan mahtavalta, kun tietää tehneensä lähes kaiken itse... Mutta työtunteja siihen tarvitaan ja samalla pitää hoitaa muutakn puutarhaa...
PoistaIhanan tarmokas olet! Uskon, että hyvä tuosta tulee.
VastaaPoistaKiitos, toivon projektini onnistuvan näinkin, itsetehden...
PoistaUpealla asenteellasi saat nopeasti valmista:)
VastaaPoistaKiitos, hitaasti hyvä tulee :)
PoistaHitsi olet ahkera! Liityinkin blogisi lukijaksi, haluan seurata miten projektisi etenee :) Itse opiskelen tällä hetkellä viherrakentamista ja kirjoittelen aiheesta blogia. Tervetuloa lueskelemaan jos aihe nappaa ;)
VastaaPoistaKiitos ja tervetuloa lukijaksi. Minäpä käväisen kohta tutustumassa sinun blogiisi.
PoistaHiljaa hyvä tulee ja minä en ole enää ollenkaan vakuuttunut ostomullan paremmuudesta, tokihan ne käy maanparannukseen, mutta en tykkää enää pelkästään käyttää sitä. Ekologisempaakin tehdä ilman raskaita koneita ja maan kunto säilyy parempana.
VastaaPoistaOstomultaa tänne on pakko tilata ja paljon, koska aion tehdä kohopenkkejä. Siltikin tuo vanha, rikkaruohoinen multa/ savi kelpaa oikein hyvin käyttöön.
PoistaOlen niin samaa mieltä puutarhaohjelmista, muutamassa päivässä tehdään taikoja ja hankitaan myös huikea määrä suuria kasveja. Minusta siitä puuttuu jotain olennaista, eli kaikki se ilo, joka syntyy omn käsin tekemisestä.
VastaaPoistaTsemppiä lapiohommiin! Täälläkin on samankaltaista myllerrystä meneillään :)
Joo, puutarhaohjelmat eivät ihan kuvaa tavallisen tallaajan puutarhaeloa. Parhaat välineet ovat lapio, harava ja kottikärryt.
VastaaPoista