sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Puutarhaostoksilla

Sadepäivä toi tauon pihahommiin, mutta ei se silti tuonut taukoa puutarhaunelmille. Ehei, kun totesin, etten voi mennä pihalle, niin päätin lähteä shoppailemaan kesää pihalle... Eli orvokkeja :) Minä pidän erityisen paljon orvokeista. Jos ei omat siemenkylvöt kasva, niin sitten ostetaan. Minulle orvokki ei ole vain kevät kukka, vaan ne saavat kukkia ruukuissaan koko kesän. Siksipä istutukseni näyttävätkin nyt aika harvoilta, myöhemmin lisään niihin jotain muuta kaveriksi... Mitä lisään, se jää nähtäväksi...

Sisääntulon istutus, johon jätin vielä havut ja kuuruohon luomaan taustaa pienille orvokin taimille

Terassin nurkalla, olisi ehkä pitänyt ensin pestä ruukku...

Saunamökin ikkunalaudalla

Enkä tietenkään päässyt ulos kaupasta tsekkaamatta sipuli/ juurakkohyllyä... Ja ihan oli pakko ostaa muutamia ihanuuksia.... Lisää liljoja, daaliaa ja ihka ensimmäinen kanna.


Kaikki sipulit ja juurakot olivat jo aloittaneet kasvun, joten kotiin päästyäni oli ne pakko laittaa heti multaan.

Liljan 'Jet Fire' sipulit
En kuitenkaan arvannut jättää ruukkuja ulos, en edes kasvihuoneeseen, koska pakkasöitä on vielä ennustettu tulevaksi,vaan vein heidät saunamökin viileyteen pakastimen päälle valoisaan paikkaan. Siellä saavat jatkaa kasvuaan...


17 kommenttia:

  1. Minäkin ostin kannan mukuloita puutarhamessuilta. Jännä seurata, miten meidän kannat kasvavat!

    VastaaPoista
  2. Ihanan pirteä tuo keltainen orvokki sinisessä ruukussa, tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä haluan väriä piristämään niin harmaata maailmaa. Olisin itse asiassa ostanut mieluummin oransseja orvokkeja, mutta niitä ei ollut. Keltainen on kyllä yhtä piristävä :)

      Poista
  3. Orvokit on nyt hienoja kukkijoita. Kauniita myös liljat ja muut juurakot. Sitten syksymmällä näkee tulokset, kauniita varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla odotan liljojen kukintaa, josko olivat yhtä hehkuvanvärisiä kuin kuvassa. Mutta koskaan ei voi olla varma ostoksestaan ennenkuin ne kukkivat. Keltaiset orvokit tuovat ihanasti aurinkoa harmaaseen maailmaan :)

      Poista
  4. Orvokit ovat ihania! Piti itsekin niitä käydä ostamassa lisää.

    VastaaPoista
  5. Hankin Helsingin messuilta kuuruohon siemeniä, kun jostain blogista näin miten viehättävältä ne näyttävät myös kukkiessaan. :) Ihania oransseja hankintoja, nyt näyttää niin hyvältä jo pelkästään nuo värikylläiset "etiketitkin". Tässä janoaa jo värejä oikein toden teolla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuruoho on kaunis pinkki/violettikukkainen kasvi. Se kukkii vasta toisena vuotena eli on siis kaksivuotinen.

      Jotenkin nuo oranssit ja keltaiset ovat voimaannuttavia värejä tähän vuodenaikaan.

      Poista
  6. Kivat ostokset. Mulla on vielä juurakot paperipusseissa autotallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on vanhat daalianjuurakot vielä talvisäilytyksessä, mutta näitä uusia en uskaltanut jättää ilman multaa.

      Poista
  7. Orvokit tuovat kevään kauneudellaan ja tuoksullaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Minulle orvokki on kevään ykköskukka, ei Tete-narsissi.

      Poista
  8. Hyviä ostoksia olet tehnyt. Orvokit ovat niin kauniita!

    VastaaPoista
  9. Ihanat orvokit! Pitäisi käydä myös orvokki-ostoksilla, niistä on iloa tosi pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit ovat niin ihania näin keväällä ja kestävät pientä pakkastakin :)

      Poista