Viilin viemänä, retikan jäljillä

Tänään maistelin itsetekemääni viiliä... Hyvältä maistui, siis viililtä... Tottahan sitä vieläkin on kehitettävää, ainakin viilin seisomisajassa, se vaatii 24 tuntia lämpöä, 12 oli turhan vähän. Eron huomaa happamuudessa.

Muutaman päivän lomamatkan jälkeen oli taas ilo kierrellä kasvimaalla. Kesäkurpitsan tyttökukat olivat aloittaneet kukinnan, pojat pääsivät alkuun jo pari päivää aiemmin. Pienen pienet kurkuntaimetkin kukkivat jo. Mutta onkohan kurkuilla sama kuin kesäkurpitsalla, että vaativat ristipölytyksen ? Muistaisin lukeneeni, että se on kiinni kurkkulajikkeesta. Täytyy varmaan kaivaa siemenpussi esiin, siitä sen pitäisi selvitä.

Kurkkuni ovat niin pienenoloisia, että päätin täydentää laatikoita lisäkylvöllä. Kotipuutarha-lehden uusimmassa numerossa oli juttu japanilaisista vihanneksista. Daikon-retikka on herkkuani ja vaatii kasvaakseen lyhyen päivän, joten sitä päätin kylvää. Se suositellaan kylvettäväksi näin heinäkuussa, aiemmin kylvettynä se kukkii herkästi. Ongelmaksi muodostui siementen hankinta. Hyötykasviyhdistyksellä oli ollut Daikon-retikkaa, vaan ei ollut enää, Nelsonilla sitä ei ollut lainkaan, eikä Isoäidillä. Onneksi Korpikankaalta löytyi. Hiukan kalliiksihan se tuli, yhden siemenpussin tilaus, mutta mitä siitä. Pääasia, että sain sitä. Huomenna pääsevät siemenet multaan.

Makustelua ja mittailua

Tänään laitoin ruuaksi tattirisottoa viime syksyn viimeisistä tateista. Kyllä se on hyvää, ohje on ollut Maku-lehdessä joskus, googlettamalla sen joskus löysin... Tattirisoton kanssa tarjoilin grillattua broilerin pihviä ja pinaattisalaattia. Ja pinaatit löytyivät omalta kasvimaalta :) Olen aina kuvitellut, että pinaatti on pakko ryöpätä, mutta eipä niin olekaan... Sain sisareni luona maistaa herkullista salaattia: tuoreita pinaatinlehtiä, kevätsipulia, oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa ja jotain salaattimaustetta. Pinaatti oli jotain kaupanpinaattia, koska kuulemma suomalaista ei voi käyttää sellaisenaan. Kotiin päästyäni menin tietenkin maistamaan omaa pinaattiani ja totesin, että sehän maistuu ihan salaatille, ei kitkerälle, ei happamalle, vaikka oksaalihappoa sisältääkin. Joten salaattia tekemään... Ja ystävät joutuivat koekaniineiksi...

Ystävät ovat ihania olemassa. Ruuan ja saunan jälkeen pyysin heiltä hiukan mittausapua. Terassin kaideaita lepäsi keskeneräisenä pirtissä, koska kaikki ei ihan ollut mennyt putkeen. Ensin pystylaudat olivat reilusti vinossa (en vieläkään ymmärrä miksi) ja kun sain ne suoraan, oli ristimitoissa kahden sentin heitto. Epäilin ja toivoin mittausvirhettä, koska yksin on hiukan hankalaa mittailla. Yhdessä ystävän kanssa mitattiin ja heittoa oli, olin siis mitannut oikein. No, kätevä mies nosti aidan pystyyn ja vähän rusautti ja kas... ristimitta täsmäsi... Huomenna ruuvailen ulkopuolen ylä- ja alalaudan paikalleen ja laitan kannakkeet kiinni. Sen jälkeen kaiteen voikin nostaa paikalleen... Nyt rupes tuntumaan siltä, että tämä projekti voikin onnistua, alkuviikosta ei ihan siltä tuntunut. Luulin, että olin haukannut liian ison palan ja yliarvioinut taitoni.

Toisenkin makunautinnon koin tänään. Ostin ensimmäistä kertaa luomuviiliä. Se oli taivaallisen hyvää, ei lainkaan samanlaista kuin tavallinen viili. Tuoteselosteen mukaan viili koostui vain kahdesta raaka-aineesta: maidosta ja hapatteesta. Joskus lapsena teimme kotona itse viiliä: sukulaistilalta saadun raakamaidon sekaan laitettiin hiukan kaupan viiliä ja odotettiin... Ja hyvää tuli. Olisin varmaankin saman tien ruvennut viilintekopuuhiin, jos kaapissani olisi ollut muutakin maitoa kuin rasvatonta, siitä en viitsi edes yrittää. Eli seuraavan kerran kun lähden kauppaan, ostan varmasti myös kevytmaitoa ja teen viiliä, täysmaidosta en välitä...