sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Avohakkuu eli alppiruusupuistolle paikka

Tämä ihanan aurinkoinen viikonloppu on kulunut pihalla ahkeroiden. Sain vanhempani kylään (lue töihin) ja viikonlopun tarkoituksena oli kaataa puita, periaatteena kaikki pois...

Torstaina kiertelin alueen kameran kanssa, otin ne pakolliset ennen-kuvat:





Alppiruusupuistoidea lähti liikkeelle jo pari vuotta sitten, kun paikalta kaadettiin isoja haapoja.

Perjantaina heti työpäivän jälkeen aloitimme. Isä kaatoi, pätki ja karsi, minä ja äiti kannoimme puut pinoon sekä siivosimme risut pois.

Kaksi viimeistä puuta kaadettiin vetämällä, koska ne olivat vinossa väärään suuntaan... Minä olin vinssin päässä vetämässä... Ensimmäinen onnistui hyvin, toinen ei ihan niin hyvin mennytkään, ilmeisesti tuulenpuuska osui juuri väärään kohtaan...


Puu ei kaatunutkaan toivottuun kohtaan, mutta ei se myöskään kaatunut roskakatoksen päälle, eikä liiterin päälle, vaan jäi niiden väliin.  Tässä kohtaa olisi itselläni mennyt sormi suuhun, vaan ei isälläni... Oli ilo katsella ammattilaisen työtä... Otin videon metsurin työskentelystä, mutta siitä tuli liian iso bloggerin mielestä, joten enpä sitä sitten julkaise.

Nyt on paljon polttopuuta ja kirveellä töitä...



Ja ihanan avaraa. Tuntuu että etupihan puutarhapinta-ala kaksinkertaistui :)



Seuraavaksi paikalle kantojyrsin ja paljon multaa, niin istutus voi alkaa... No, ehkä vähän pitää tuota rikkaruohoista pintamaata kuoria pois... Nyt kun tuota avaruutta katselee, niin on ihan huikean onnellinen olo...

4 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut mukavia ulkotöitä. Kivan avaralta näyttää. - Mukavaa pääsiäisen odotusta!

    VastaaPoista
  2. Jännä, miten joku sana luo ihmiselle heti ihan oman mielikuvan. Otsikkosi luettuani näin silmissäni Helsingin Haagan alppiruusupuiston. Avohakkuualueesi kasvoi silmissäni jo komeita rhodoja. Upea visio, joka on jo puoli tiessä valmistumassa.
    Puuhommat ovat raskaita, mutta syystä tai toisesta kivoja. Tietää olleensa ulkona ja tehneensä töitä - ja pelkästään hyvässä mielessä.

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut kunnon talkoot! Mukavaa päästä suunnittelemaan ja toteuttamaan uutta istutusaluetta :)
    Meidän pitäisi myös hieman harventaa pikkuriikkistä mäntymetsäämme. Olen pariin kertaan itsekseni pohtinut, viihtyisivätkö alppiruusut siellä puiden harventamisen jälkeen.. Joka tapauksessa seuraan mielenkiinnolla projektiasi :)

    VastaaPoista
  4. Raivattu alue niinsanotusti "pesi kasvonsa" ja näyttää tosi kivalta ja odotahan, kun siellä kasvavat alppiruusut?

    VastaaPoista