Oman lahjani kävin viemässä mummille jo perjantaina, hän oli otettu siitä :)
Blogit toimivat loistavana ideapankkina, kiitos tulppaanitorstai-postausten, minäkin sain idea tehdä ruokapöytään kukka-asetelmia...
Äiti valitsi punaisia tulppaaneja. No, ne loppuivat kesken ja kävin lähikaupasta ostamassa lisää. Olivat niin onnettomia, mutta ruusut mahtavia, niin ostin täydennyskukiksia oranssia ruusua.
Valmiit asetelmat olohuoneen pöydällä |
Jotain kaipaisin vähän lisää asetelmiin, esimerkiksi nauhaa maljakon ympärille. Minun nauhavarastoni ovat kotona, äitillä ei ollut, kangaskaupat olivat jo kiinni, joten viesti siskolle. Eipä ollut hänelläkään, mutta hänen tyttärellään onneksi oli. Sain nauhaa ison nipun, ja sain taiteiltua rusetit maljakoiden ympärille...
Jotenkin tuo nauha on kuin piste i:n päälle :) Tässä vielä aikuisten kattaus, lapset ovat jo syöneet...
Juhlalounaalla tarjoiltiin palapaistia, perunamuusia, uunikasviksia ja salaattia, jälkiruuaksi täytekakkukahvit :) Onneksi äiti tekee aina reilusti ruokaa, joten saan nauttia herkuista vielä huomennakin :)
Ja nyt iltasella, kun kerkesin kotiin ja ehdin koneelle, huomasin ilokseni kaksi kiinnostavaa puutarhakohtaamista: Pelargonitärskyt Ruusunmekossa ja Kukkaiselämän bloggaritapaamisen. Molempiin ajattelin osallistua...
Onnea mummillesi, kauniit kukka-asetelmat teit hänelle. Mukava kuulla, että olet kesäkuussa tulossa. Muistathan sitten vinkata, kuka olet niin pystytään tutustumaan paremmin. Odotan innolla <3
VastaaPoistaKauniit ja kekseliäät asetelmat. Varmasti oli myös hienot juhlat.
VastaaPoistaRuusunmekon juttu on mennyt ohi. Kiitos vinkistä.
Varmasti lämminhenkiset ja kivat juhlat. Kauniit asetelmat kruunaavat lounaspöydän.
VastaaPoistaTodella kauniit kukat ja kaunis kattaus. On varmasti ollut lämminhenkinen juhlahetki. Minunkin äitini täyttää kesällä 90 vuotta ja juhlia tässä jo suunnitellaan. Mukavaa uutta viikkoa sinulle Kaupunkilaistyttö!
VastaaPoistaKauniit kukka-asetelmat ja kattaus! Astelma on kyllä hieno ja kekseliäs, sopii hyvin kattaukseen. Tarjottavatkaan ei ole yhtään pöllömmän kuuloiset, herkullisia.
VastaaPoista