Huonekasvihaaste

Sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista huonekasvihaasteen. Eihän minulla ole paljon mitään huonekasveja, koska keväisin kaiken tilan vie taimipurkit... Mutta on minulla sentään jotain...

Tämän pitsilehden sain tänä jouluna työkaveriltani. Samassa istutuksessa oli myös pieni, sievä joulutähti, joka on jo entinen. Mutta pitsilehti jäi elämään...

Pitsilehti

Paavalinkukkia minulla on ollut aina. Nämä tummansiniset ovat lähtöisin äidiltäni. Lehtipistokkaista olen heidät itse kasvattanut. Nyt kasvit pitäisi jakaa ja palauttaa ainakin yksi alku takaisin äidilleni, jolta kaikki santut menehtyivät remontin aikana.

Paavalinkukat eli kotoisammin santut

Sen tammikuussa hankitun vihertäväkukkaisen santun olen onnistunut jo saamaan hengiltä.

Anopinkielen sain toiselta työkaveriltani pienenä alkuna, kun hän oli jakanut oman kasvinsa. Tällä anopilla ei ole kovin pitkä kieli eli korkeutta on vain n. 40 cm. Olen nähnyt pidempiäkin.

Anopinkieli

 Lehtikaktuksia minulla on kaksi kappaletta. Tämän yksilön olen itse ostanut silloisen asuntoni lähikukkakaupasta. Hienosti se on kasvanut näinä vuosina, vaikka joutuukin asumaan pienessä nurkassa. Viime kesänä hän ei päässyt edes ulos, ja jaksoi silti kukkia kauniisti ennen joulua ja nyt uudelleen keväällä.

Lehtikaktus

Olenpas saanut monta kasvia työkavereistani. Tämä viirivehka on saatu kolmannelta työkaverilta... Sen lehdet ovat alituiseen lurpallaan, on se niin kova juoppo ja minä kitsas kastelija. Silti se jaksaa vuosittain kukkia.

Viirivehka

Kliivian eli punasarjan olen saanut kummipojaltani. No, ihan oikeasti kasvattajana on ollut kummipojan äiti. Heti ensimmäisenä keväänä kasvi kukki, mutta nyt ei pariin vuoteen ole näkynyt nuppuja, mutta toivossa on hyvä elää ja odotella kukkia...

Kliivia eli punasarja

Ensimmäisen perhoskämmekän (vasen etureuna) sain ystävältäni tupaantuliaislahjaksi muuttaessani tähän taloon. Samalta ihanalta ihmiseltä sain myös takana vihreässä ruukussa olevan kämmekän. Pari muuta olen itse ostanut. Ja kuvia ottaessa huomasin, että taas olisi aika upottaa kasvit, lehdet ovat jo hiukan ryppyiset. Teen sen heti huomenna...

Kämmeköitä

Kehtaanko tunnustaa, että olen onnistunut tappamaan kasvin, jonka pitäisi olla lähes kuolematon. Rakkaalla kasvilla on monta nimeä, itse olen tottunut käyttämään nimeä Vaeltava juutalainen. Onneksi emo oli ehtinyt kasvattaa vierelleen poikasen, joka sentään säilyi hengissä.

Minä ja kaktukset emme tule toimeen. Kaikki aina kaatuvat... Tällä hetkellä minulla on 3 isoa kaktusta. Yhden sain edellisestä työpaikasta lähtiessäni ja nämä kaksi kuvassa olevaa olen saanut isoäidiltäni. Hänellä kaktukset pysyivät hienosti pystyssä, miksi minä en onnistu siinä ?????

Kyllä minulla näyttää huonekasvejakin olevan, vaikka ainakin tällä hetkellä enemmistönä ovatkin pelargonit ja pikkutaimet. Eilen kävin kukkakaupassa katsomassa, josko siellä olisi soilikkeja tai soihtuköynnöstä. Ne haluaisin itselleni vielä.

Soilikki minulla olikin muutama vuosi sitten, mutta sitten annoin yhtenä kesänä kukkienkastelijalle vääriä ohjeita ja soilikkini hukkui. Nyt olisin ostanut uuden, kaupassa oli hienoja, mutta kassalla on niin pitkä jono miehiä ruusukimppuineen, että en viitsinyt jäädä jonottamaan. Sen soilikin voin hakea myöhemminkin.

Toinen kasvi, joska ehdottomasti haluan itselleni, on oranssikukkainen soihtuköynnös. Sellainen kasvoi huoneessani lapsuudenkodissani ja se oli upea kukkia. Valitettavasti kasvi ei ole enää hengissä. Plantagenissa oli myynnissä punakukkaista, mutta en halua sitä. Lidlissä oli juuri edellisellä viikolla myöskin myynnissä soihtuköynnöstä, mutta unohdin käydä siellä... Joten etsintä jatkuu...

Kiitos vielä Between haasteesta, olipa mukava miettiä huonekasvien tarinoita. Minä en haasta ketään erityisesti, mutta jokainen saa omien halujensa mukaan ottaa haasteen vastaan...