tiistai 11. joulukuuta 2012

Kaipaan jo normaalielämään

Siis enpä uskoisi, että ajattelen näin vain viikon jälkeen. Suunnitelmia tälle sairaslomalle oli paljon, mutta oikeasti... Suunnitelmat olivat suunnitelmia ja minä olen istunut soffalla ja pelannut pasianssia. Kunto ei ole ollut esteenä tekemättömyydelle. Saamattomuus on vaivannut...

Minulle sopii pieni stressi, silloin tulee asiat hoidettua ajallaan. Nyt olisi ollut aikaa pienelle askarteluhetkelle, mutta edelleen joulukortit on tekemättä. Idea on ollut valmiina jo monta viikkoa, mutta toteutus, ei huvita... Onneksi tässä on vielä 2 päivää aikaa.

Olen minä sentään lukenut. Sairaalassa luin loppuun Kate Jacobsin Lohturuokaa. Ystävien keskuudessa kirja ei saanut hyviä arvosanoja, mutta ihan luettava se oli. Enemmän olisivat saaneet kertoa herkkujen valmistamisesta, että olisi tullut vesi kielelle. Toinen kirja, jota olen lukenut jo kohta vuoden ja aion saada sen loppuun ennen vuodenvaihdetta, on klassikko Sinuhe Egyptiläinen. Se on varsin kuvailevasti kerrottu, mutta ei minun makuuni lainkaan. Siksi kait sen lukeminen onkin kestänyt. Mutta hyvänä kannustimena olkoon, että otan kirjan 50 Shades of Grey käteeni vasta, kun Sinuhe on luettu. Enää vajaat 200 sivua jäljellä...

Välillä on pakko saada käsille tekemistä, joten olen ottanut sukkapuikot käteeni. Varovasti, etten innostu liikaa...


Sinisen sukan lankana on yksivärinen ja sinikirjava Seitsemän Veljestä lanka, Puna-kelta-oranssin langan olen itse värjännyt Cool Aid -mehujauheilla.

2 kommenttia:

  1. Hei, hienoa että olet toipunut. Mut mitä ihmettä on tuo Cool Aid-mehujauhe?
    Minä luin Sinuhen nuorena, ja tykkäsin ihan hirveästi. Olen kyllä ajatellut että pitäisi lukea se uudestaan, jotta näkis onko "maku" muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amerikkalaiset juovat Cool Aid -mehuja, me suomalaiset värjäämme niillä lankoja ;) Mehu ei pidä sisällään mitään luonnollista, se on vain keinotekoista makuainetta, väriainetta, lisäaineita yms. En ole suostunut edes maistamaan sitä, tuoksu on niin etova.

      Poista