lauantai 22. heinäkuuta 2017

Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haaste

Sain viime sunnuntaina Kruunu Vuokolta Puutarhan Lumo -blogista hauskan haasteen, Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haasteen.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
Pidä puutarha-aiheista kiitollisuuspäiväkirjaa 7 päivän ajan ja tee siitä postaus. Kerro postauksessasi kuka sinut haastoi ja haasta puolestasi kolme tai useampia puutarhaihmisiä mukaan haasteeseen.


Helppo juttu, koska on niin monta asiaa, joista olen puutarhassani kiitollinen. Vai oliko sittenkään...

Sunnuntai:

Olen kiitollinen terassistani (vai onko oikea nimitys tälle patio). Siinä on ihana istuskella, syödä ja lukea helteisenäkin päivänä koivujen varjostaessa sopivasti. Samalla voi nauttia puutarhani ensimmäisen kukkapenkkini kukinnasta.

Maanantai ja tiistai:


Tähän samaan kuvaan liittyy kaksi kiitollisuuden aihetta, nimittäin kasvihuone ja potager. Kasvihuoneen olen saanut lahjana, muistoksi isotädistäni. Ilman niitä rahoja olisi kasvihuone vieläkin haaveena taivaanrannassa. Kiitos Elsa <3

Toinen asia, josta olen kiitollinen, on tuo laatikkotarha. Se että luovuin suosiolla tiukkasavisesta kasvimaasta ja rakensin ensimmäiset laatikot. Laatikoiden myötä on vihannesten viljely onnistunut huomattavasti paremmin. Laatikot eivät ole täydellisiä, mutta silti olen niistä onnellinen. Kiitos isä, että sain lainata koneitasi!!! Kiitos, että neuvoit!!! Sinun avullasi onnistuin <3

Keskiviikko:


Ison puutarhan ja isojen kukkapenkkien täyttäminen kasveilla on kallis urakka, jos ostaa taimia. Olen kiitollinen kaikille ihanille puutarhaihmisille, jotka ovat jakaneet perennansiemeniä erilaisissa siemenkirjeissä sekä kirjoitelleet nettipalstoille hyviä kasvatusohjeita. Kiitos, koska niiden siementen ja ohjeiden avulla puutarhani on täydentynyt upeilla kasveilla.


Torstai:


Vuosia sitten, kun vierailin elämäni ensimmäistä kertaa Mustilan Arboretumissa, näin kukkivan Atsalean. Silloin syttyi rakkaus näihin... Tänä vuonna pääsin ensimmäistä kertaa ihailemaan atsalean kukintaa omassa puutarhassani. Tänä kaksi kukkaa ovat merkityksellisiä senkin takia, että ne ovat ensimmäiset tällä pihalla kehittyneet kukat. Olen kiitollinen, että atsaleat viihtyvät puutarhassani.

Perjantai:

Olen kiitollinen ihanista ystävistä, jotka ymmärtävät minua ja puutarhahulluuttani!!!! Olen saanut heiltä paljon ihania kasveja, tämänkin hortensian. Hortensiassa oli upeat limenveihreät nuput, kun sen sain, lempiväriäni.

Lauantai:

Olen kiitollinen pelargoneista, siitä, että heitä on tuhansia erilaisia. Siitä, että saan nauttia heidän erilaisuudestaan ja he suostuvat selviämään hengissä hoidossani, talvehtivat ja ilahduttavat minua upealla kukinnallaan. Ja kuinka paljon uusia ystäviä he ovatkaan tuoneet minulle <3

Ei tämä kiitollisuushaaste niin helppo ollutkaan, koska sai olla kiitollinen vain seitsemästä asiasta. Olen kuitenkin kiitollinen monesta muustakin asiasta!!!!

Haastan mukaan Puutarhaihmisen kiitollisuuspäiväkirja -haasteeseen:
Betweenin Rikkaruohoelämää -blogista
Annelin Pihakuiskaajan puutarha -blogista 
Sadun Kukkaiselämää -blogista


9 kommenttia:

  1. Kiitos Kaupunkilaistyttö! Sain saman haasteen Viherrilliltä, joten yhdistän teidän kummankin haasteet samaan.
    Upean muotopuutarhan olet rakentanut. Aivan erinomainen idea huonokuntoisen nurmikon tilalle. Paranee vain kasvien rehevöityessä. Hieno!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihana idea tuo kiitollisuuspäiväkirjan pito! Harrastan sitä paljon mielessäni, mutta voisihan siitä joskus kirjoitellakin.

    VastaaPoista
  3. Ihana istuskelupaikka koivujen alla. Puutarhassa on paljon aihetta kiitollisuuteen ja olet kiteyttänyt niin montaa tärkeää asiaa tähän postaukseen! <3

    VastaaPoista
  4. Varmasti ihana istua vaikka kahvittelemassa tai lukemassa tuossa koivujen katveessa. Hienot kasvulaatikot ja niissä onkin helppo ja kätevä kasvatella erilaisia puutarhan herkkuja. Todella kivat kiitollisuuden aiheet.

    VastaaPoista
  5. Kivat vastaukset kivaan haasteeseen. Kiitos haasteesta, otan sen mielelläni vastaan. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Kiitos osallistumisestasi tähän haasteeseen Kaupunkilaistyttö :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos haasteesta! Sinulla on kaunis puutarha. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Olipa mukava kirjoitus, ihania asioita, noista osaa ollakin kiitollinen. Suloisen värinen pelakuu.

    VastaaPoista
  9. Hienot kuvat ja kivat haastevastaukset. :)

    VastaaPoista