maanantai 8. elokuuta 2016

Valmista tuli!!!

Tänään oli tarkoitus postata eilisestä Avoimet Puutarhat päivästä, mutta sen teen huomenna, koska nyt olen ihan täpinöissäni tuosta valmistuneesta istutusalueesta. Sain siis valmiiksi yhden neljäsosan koko alueesta, mutta tästä on hyvä jatkaa työpäivien jälkeen...

Aamun aloitin kärräämällä multaa... Kärräsin, kärräsin ja sitten tein uskomattoman luontohavainnon... Näätä vilisti metsässäni, kiersi naapurin pihalle ja myöhemmin näin sen vielä takapihallani. Ensimmäinen kerta kun näin näädän, harmi, että kamera oli sisällä. Toisaalta eläin oli niin vikkelä, että tuskin olisin onnistunut kuvaamaan sitä, vaikka kamera olisi ollutkin taskussa.

Päivän palkitsevin homma oli kantaa taimet mullan päälle ja ruveta etsimään sopivimpia paikkoja.

Pensasmustikoita ja ehkä tuija

Osaanko jättää tarpeeksi kasvutilaa hortensioille, jotka kasvavat yli 2 metriä korkeiksi, ehkä siirrän heitä vähän keskemmälle kuitenkin...


 No miten asettelen atsaleat ? Osaa lajikkeista on 3 kpl ,osaa 2 kpl ja joitain vain 1... Hankalaa...


Kun sain taimet suurinpiirtein oikeille paikoille, asettelin tikkuja puuttuvien taimien kohdalle, niin vieläkin jäi tyhjiä aukkoja... Joten lähdin puutarhamyymäläkierrokselle, mutta tein ostoslistan itselleni, etten osta ihan mitä sattuu kasveja.

Onnistuinkin saamaan puuttuvat syyshortensiat sekä himoitsemani 'Onnimanni'-atsaleat. Ostin myös 2 'Aino'-pensasmustikkaa, viime syksynä saamieni lisäksi.

Ja nyt näyttääkin hyvältä... Vielä pari aukkoa jäi eli tilaa on ainakin kahdelle uudelle atsalealle ja ehkä vielä yhdelle tai kahdelle hortensialle...

Roskakatoksen viereen istutin matalaa katajaa. Se olikin alkujaan pieni ongelma, että mitä siihen istuttaisin, mutta ystäväni ratkaisi tietämättään ongelman tuomalla minulle yhden katajan. Siitä se idea lähti ja minä hankin muutaman lisää...


Lähimpänä taloa kasvavat atsaleat 'Mandarin light's', 'Nabucco', 'Klondyke', 'Aamurusko' ja 'Onnimanni' ja niiden takana Mustilanhortensiat, syyshortensia 'Limelight'it ja kuutamohortensia.


Ja lähimpänä ruusukaarta ovat pensasmustikkani 'Aino't, 'Alvar', 'Pink Lemonade't, 'Patriot'it ja 'Duke'


Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen ja onnellinen aikaansaannoksestani. Sen verran paljon jäi mustaa multaa näkyviin, että päätin siirtää pikkutalvion tähän penkkiin peittämään multaa ja toivottavasti ehkäisemään rikkaruohoja.

Tähän loppui tämän emännän kesäloma, huomenna pitää suunnata sorvin ääreen, mutta työpäivän jälkeen puutarhurointi jatkuu...

11 kommenttia:

  1. No totisesti tuli hieno. On siinä ollut kärräämistä ja asettelemista, mutta ehdottomasti kannatti. Magnoliapuistossa sain eilen hyvän vinkin multatilan pitämiseksi rikattomana, kunnes pensaat kasvavat. He laittavat aina puiden ja pensaiden alle katekankaan ja sen päälle haketta. Olivat käytännössä todenneet mansikkakankaan parhaaksi katekankaaksi. Vasta, kun puut ja pensaat ovat kunnon kasvussa, poistetaan katekangas niiltä alueilta, joihin istutetaan perennoja. Magnoliapuistossa oli tosi siistiä ja rikatonta, joten oli pakko kysyä, miten he sen tekevät.

    Pikkutalvion kanssa olisin varovainen. Se tunkee juuret syvälle ja leviää laajalle ja sitä on myöhemmin todella työlästä kaivaa pois. Varsinkin, jos se kasvaa muiden kasvien sekaan. Ja senhän se viihtyessään tekee. Magnoliapuistossa oli käytetty maanpeitekasvina runsaasti rentoakankaalia, mikä oli yllätys ja aika Kivan näköistä. Se on myös helposti leviävä, mutta ei ehkä yhtä tukahduttava ja ainakin sitä on helpompi kitkeä pois. Viime kesänä kaivoin yhden kukkapenkin kokonaan ylösalaisin, sillä se oli ainoa tapa saada pikkutalvion pois. Putsasin muiden kasvien juuret ennen takaisin istutusta ja käänsin maan täysin sekä seuloin juurenpätkät pois. Tänä kesänä olen siivonnut pikkutalviota juhannus- ja punalehtiruusujen alta. Kolmannes on vielä putsaamatta, kun isojen ruusupensaiden alla on vaikea työskennellä. Ruusut ovat selvästi virkistyneet ja alkaneet kasvattaa uusia versoja, kun talvio ei enää tukahduta niiden tyvellä. Ruusuretkellä kysyin tätä asiaa Pete Joylta ja hän ei suositellut talviota varsinkaan ruusujen alustoille.

    Nämä ovat tietenkin pitkälle henkilökohtaisia mielipiteitä ja ratkaisuja. Sain pikkutalviota naapurilta lähes 20 vuotta sitten ja tyrkkäsin sitä vähän joka paikkaan, kun se on nättiä ja minulla runsaasti aukkopaikkoja. Äkkiä ne aukkopaikat kuitenkin täyttyvät pensaiden ja muiden kasvien kasvaessa. Tällä kokemuksella katselisin mieluummin ruminta haketta tai kitkisin rikkaruohoja useamman kerran kesässä kuin kaivaisin selkä vääränä toivottoman syvälle ja laajalle levinneitä talviomassoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, että pikkutalvio on noin hankala kasvi. Tykkään siitä, mutta pitäisiköhän se silti poistaa tuolta ??? Hortensiat varmasti kasvavat talviosta huolimatta, mutta atsaleoista en olisi niin varma... Haketta olisi helppo tehdä itse, kunhan jostain saisi vuokralle tehokkaan oksasilppurin ja risujakin on omasta takaa...

      Poista
  2. Hieno lopputulos. Paljon olet tehnyt työtä ja hyvältä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuosta penkistä tykkään itsekin... Odotan innolla ensi kevättä ja toivottavasti runsasta atsaleojen kukintaa...

      Poista
  3. Hyvältä näyttää. Välillä on vaikea hahmottaa eri kasvien kokoja.
    Paljon uppoaa kasveja aina uusiin alueisiin. Olen itse joutunut nyt kyllä kitkemään uusia alueita, kun en ole vielä päättänyt, mikä olisi tarpeeksi hyvä aluskasvillisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän vaikeaa oli asetella kasveja sopivin välein, aina meinasivat olla liian lähekkäin tai liian lähellä reunaa. Ja nyt pensaat näyttävät todella harvalta kokonaisuudelta, mutta toivottavasti tilanne on toinen parin vuoden päästä.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää uusi istutusalue! Voin vain kuvitella, miten palkitsevaa on ollut mallailla taimia alueelle :) Kuvien perusteella istutusalue näyttää mielestäni jo tosi isolta, mutta 3/4 siis vielä puuttuu eli lisää on tulossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä nyt valmistunut alue on iso, mutta todellakin vain 1/4 kokonaisuudesta. Lisää tulee koko ajan, kunhan ehdin kitkemään ja kärräämään.

      Poista
  6. Ihan uuden istutusalueen luominen on sitten mukavaa hommaa, varsinkin tuossa vaiheessa, kun alkaa taimien istuttaminen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu ja taimien sommittelu on kyllä ihan parasta puutarhuroinnissa :)

      Poista