lauantai 14. toukokuuta 2016

Sadepäivän ratoksi

Koko viikko toitotettiin, että viikonloppuna sataa. Ihan hyväkin, että sataa, alkoi maa olemaan jo melko kuivaa. Niinpä suunnittelin loppuviikon ja viikonlopun hommat siten, että viikonloppuna käydään kaupoissa ja tehdään sisähommia. Torstain ja perjantain vietin lähes kaiken ajan työpäivän jälkeen ulkona. Mieli halajaa kaiken aikaa rakentamaan uutta, mutta minäpä olen hillinnyt itseni... Päätin tehdä keskeneräisen potagerin ensin valmiiksi...

Alun perin asettelin laatikot nurmikolle ja laatikoiden välissä saattoi liikkua ruohonleikkurilla. Mutta laatikoiden reunat olisi pitänyt vielä leikata trimmerillä, enkä viitsinyt kuin joskus harvoin. No tietäähän sen, millainen viidakko laatikoiden ympärillä kasvoi vuohenputkea ja nokkosta... Niinpä viime kesänä, kun pihallani myllersi isäni vuokratraktorin kanssa, niin laatikoiden väleihin laitettiin suodatinkangas ja sen päälle sepeliä. Mutta vähän jäi kesken...




Näitä olen illat pitkät kitkenyt, mutta nyt on jo lähes valmista :) Jos tänään ei sataisi, olisin varmaankin oikomassa kankaita ja kärräämässä sepeliä.

Vaan on sadepäivä, jonka käytin kaupoissa juoksemiseen. Tein pitkän ostoslistan, johon yritin koota kaiken tarvittavan ja toisaalta vähemmän tarvittavan. Tokmannilta sitä, Hongkongista tota, Plantagenista pelargoneja, K-raudasta laattoja, ruokakauppa, käsityöliike jne... Listan kanssa oli helppo suunnistaa ja kaikki tuli ostettua...

Tässä pelargonit, nyt minulla on taas iki-ihana 'Red Pandora' ja jotenkin innostuin myös tuosta kirjavalehtisestä 'Mrs Pollock'ista.


Valkoista ruusuliisaa en pystynyt vastustamaan, varsinkin kun omat ruusuliisan siemenkylvöt eivät onnistuneet. On siis yritettävä talvettaa tämä ja kokeiltava pistokkaiden ottoa.


Sateisena päivänä on hauska katsella keväisiä kukkakuvia...

Kevätesikkoja

Narsissia ja elefanttivalkosipulia (luultavasti, muistaakseni)

Parvitulppaani, lempitulppaanini

Valkonarsissi
 Jouluruusu on muuttunut hauskan vihreäksi vanhetessaan. Siemenet saavat kypsyä kaikessa rauhassa ja siemenet annan pudota maahan. Jospa joskus saisin sitten siementaimia... Jouluruusuja hankin tulevaisuudessa lisää ja paljon...


Ilon aiheita puutarhassa on riittänyt, vaikka menetyksiä on ollutkin... Tänään huomasin, että ruusujuuri on nostanut päänsä, samoin valkoinen särkynytsydän


Lisäksi neilikkaruusuni näyttäisi puskevan vihreää maanrajasta. Toivottavasti se on neilikkaruusua, eikä mitään koiranruusua, johon neilikka on vartettu.

Muutamia ylläreitäkin on paljastunut tai siis en tiedä, mitä siinä kasvaa, koska en ole piirtänyt itselleni karttaa istutuspaikoista. Olen kyllä luonut kasvitietokannan tietokoneella, mutta siellä lukee ainoastaan sijainti tontilla.

Keitä nämä ovat, tunnistatko ?



Rentouttavaa viikonloppua!!!!! Juon kupposen teetä ja sitten lähden jatkamaan ompeluhommia, niitä vaatteita, jotka viime viikonlopun laneilla jäivät kesken...


10 kommenttia:

  1. Ahkera olet ollut, vaikka on ollutkin sadepäivä. Sadetta meillekin kaivattaisiin, on todella kuivaa joka paikassa. Upea kasvimaa sinulle on tulossa. Kauniita pelakuita. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkoisena päivä puuhastelee mieluusti ulkona, joten sisäpuuhat jäävät roikkumaan. Nytpä sain niitäkin tehtyä...

      Poista
  2. Tuo on parasta pihalla - nurkkien ja kulmien siistiytyminen! Toiseksi parasta lienee se, kun kasvit menestyvät. Tai no, ei kai se parasta ole, kun ne on just ne rikkaruohot, jotka menestyvät :). Teillä on kaunis kevät!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pitäisi aina vaan jaksaa kunnostaa ja siistiä kaikki heti, ettei pääse syntymään tällaista kaaosta. Yksin ehtii vain rajallisen alueen hoitaa, siis samalla kun rakentaa uutta, niin sitten joku paikka ehtii repsahtamaan. Mutta sitä on puutarhurin elämä ja se on hyväksyttävä :)

      Poista
  3. Ihan samalle näyttää minullakin kasvimaalla laatikoiden välit, kummasti ne rikkikset vaan siirtelee kankaat pois paikaltaan jos niitä ei ole jollain peitetty. Sadepäivät on kyllä kivoja kunhan niitä ei ole liikaa, ehtiipähän joskus tehdä muutakin kuin kykkiä puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että en ole ainoa rikkaruohojen kasvattaja. Nyt toivottavasti saan niistä selkävoiton... Mutta aina joutuu olemaan valppaana ja kitkemässä heti ensimmäisiä tupsuja.

      Poista
  4. Sulla on ollut tehokas sadepäivä :) Välillä tarvitsee niitäkin, jotta raaskii hoitaa muita hommia pihalla puurtamisen sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näitä sadepäiviä tarvitaan, mutta ei liian usein, oli pinna vähän turhan kireällä koko päivän... Onneksi jo sunnuntaina oli poutaa ja pääsi pihalle.

      Poista
  5. Ensimmäinen tunnistuskuva näyttää epäilyttävästi ritarinkannukselta... Saattaisiko se olla se sinun kaunis maatiaisesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se saattaa hyvinkin olla ritarinkannus, vieressä kasvaa isompi puska. Siksi epäilin ettei olisi, koska se toinen puska on jo niin kovassa kasvussa ja tämä ihan pikkuriikkinen. Lopullinen selvyys saadaan kukinnan alkaessa :) Kiitos avusta!!!

      Poista