lauantai 21. toukokuuta 2016

Löysin aarteen...

Keskiviikkoinen harmitus on pois pyyhitty, sain torstaiaamuna erittäin hyvää palvelua sairaalassa. Ja homma hoitui viidessä minuutissa eli ennen työpäiväni alkua :)

Tänään aamulla jatkoin mansikkamaan kimpussa ja osa 2/3 on valmiina. Omat taimet eivät ihan riittäneet koko laatikkoon, joten taimiostoksille on lähdettävä. Ajattelin hankkia 'Bounty'-lajiketta, se on lukemani perusteella makeimpia suomalaisia mansikkalajikkeita. Mutta ostan niitä vasta kun kolmaskin osa mansikkamaata on valmis. Sen rakentaminen alkaa ehkä maanantaina.

Mansikkaprojektin jälkeen jatkoin kesäkukka-asetelmien rakentamista.  Kuvia niistä ei voi vielä julkaista, koska kasvit ovat itsekasvatettuja pieniä ruppanoita. Sitten loppukesällä, kun ne toivottavasti jo kukkivat ja ovat ihania, sitten kuvaan niitä. Koska luotan siihen, että niistä tulee ihania....

Mutta sitten siihen aarteeseen... Huomenna on Mäntsälän Juustoportilla taimivaihtotapahtuma. Keräilin sinne pihaltani perinteisiä perennoja ja kun harvensin rönsyansikkapehkoani, löysin hänet... En tiedä, voiko puhua aarteesta, koska olen hänet itse siihen istuttanut. En vaan muistanut, että laitoin sitä tuohonkin....



Onhan tämä varmasti keltavaleunikko ???? Yritin googlettamalla varmistaa, ja mielestäni tämä on. Ja toisaaltakin sitä löysin, tässä hän yrittää piiloutua silkkimarunan taa. Tämä yksilö kasvaa lähellä nimilappua, mutta ei kuitenkaan ihan vieressä.


Keltavaleunikot olen kylvänyt syksyllä 2014 kasvatuslaatikkoon ja sitten viime syksynä istutin taimia moneen paikkaan kukkapenkeissä, mutta vain yhteen kohtaan laitoin nimilapun.

Olen yrittänyt kuvata etupihan kukkaloistoa, mutta en ole onnistunut vangitsemaan sen väriloistoa. Varsinkin ilta-auringonloisteessa etupiha näyttää upealta. Nyt saatoin onnistua...



Nämä tulppaanit loistavat niin upeasti, että ne jättävät jopa narsissit varjoonsa. Pitänee ensi syksynä hankkia ihan tavallisia keltanarsisseja tuomaan lisäloistetta tulppaanien väleihin.

Takapihan raitatulppaanitkin hehkuvat. Näiden tulppaanien lehdet ovat raidallisia... Nämä sekä taustalla näkyvät punaiset ovat Lidlin jo toista kevättä kukkivia tulppaaneja.


Etupihalla kukkivat tulppaanien ja narsissien lisäksi esikot, kevätesikot vienon pieninä keltaisina, mutta tämä oranssinpunainen kauniisti loistaen.


Kunpa hän lisääntyisi nopeasti... Tällaista loistavaa väriloistoa kaipaan näin keväisin.... Tämä kerrottu esikko on hiukan hailakka minun makuuni, mutta hieno hän silti on kerrottuine kukkineen. Väri ei ole yhtä oranssinen kuin nimilapussa, mutta ehkä hänkin tummenee kuten tuo yläpuolen esikkokin.



Huomenna sitten taimivaihtoon. Saapa nähdä mitä ihanuuksia sieltä löytyykään, onneksi myös raha toimii vaihtovälineenä...

14 kommenttia:

  1. Ihania vahvoja värejä kukissasi! Tuo oranssinpunainen esikko on upea. Toivottavasti aarteesi on keltavaleunikko, minulla ei sitä kasva, joten en tunnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän lämpimistä, räiskyvistä väreistä ja sen huomaa :) Hempeily ei ole mun juttuni

      Poista
  2. 'Bounty' on hyvä valinta! Mielestäni ehkä paras mahdollinen mansikkalajike, makean ja vahvan makuinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, 'Bounty'a lähden metsästämään, kunhan kaupoille kerkeän

      Poista
  3. Kauniit poltetut oranssit, haaveksin noista väreistä erityisesti elokuussa, mutta kauniita näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nuo värit kuuluvat ehdottamasti kesään, jotenkin syksyllä noista väreistä tulee jo niin haikea olo, ruska = kesä ohi

      Poista
  4. Kauniit oranssit tulppaanit.
    Tänään kiertelin rautakaupan piha-osastolla ja katselin kaikkia hienosti kukkivia kesäkukka-asetelmia. Eivät ole meikäläisen kukat vielä lähelläkään kukintaa! Siinä kohtaa tulee aina mietittyä, että mitä järkeä kasvattaa itse, kun ovat sitten niin myöhässä. Mutta jotenkin lopputalvella tulee taas tartuttua siemenpusseihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällä hetkellä omissa ja kaupan taimissa on ikuisuudelta tuntuva ero. Mutta kuinka ihanaa onkaan loppukesästä sanoa, että nuo upeat kesäkukkaistutukset olen itse siemenestä lähtien kasvattanut. Silloin näkee työnsä tuloksen.

      Poista
  5. Kovasti lipstikalle näyttää tuo, mutta hajustahan sen tunnistaa kun on niin voimakas, toivottavasti on keltavaleunikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lipstikkaa ei pihallani ole, joten en usko, että se olisi kyseessä. Toivon edelleen, että se olisi keltavaleunikko.

      Poista
  6. Aivan ihania kevätkukkia. Ja niin kauniit värit. Tuo oranssi esikko on aivan upea. Keltavaleunikko on minulle vieras kasvi, joten en osaa sanoa tuohon mitään. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaikki hehkuvan loistavat värit sopivat minulle, hempeät värit olen piilottanut yhteen nurkkaan...

      Poista
  7. En tunnista keltavaleunikkoa, mutta olettaisin sen lehtien olevan samantyyppiset kuin muilla valeunikoilla.

    Oranssinpunaiset tulput näyttävät samoilta, kuin minulla eli voisivat olla Sun Loveria. Niitä minulla on ensimmäistä kertaa ja tykkään tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan piti tarkistaa kortistosta tulppaanilajike ja se on 'Sun Lover', tykkään siitä tosi paljon. Sitä pitää hankkia lisää...

      Poista