sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Uusi tapa neuloa sukkia

Olen neulonut sukkia paljon, värjännyt niihin itse langat, punninnut jämäkeriä, että saisiko niistä vielä... Ja monesti tulos on ollut tämä:


Jälkimmäiseen sukkaan ei riittänytkään lanka. Niina kertoi blogissaan kiinnostavasta tavasta neuloa sukkia, varpaista alkaen ja kaksi sukkaa kerralla. Minun oli ihan pakko saada sama kirja (Melissa Morgan-Oakes: Varpaista varteen. Neulo 2 sukkaa kerralla). Kirjassa on aluksi ohje harjoitussukkiin, jotta oppii tekniikan. Minä tein sukista punaisen ja vihreän käyttäen jämiä Novitan Polkka-langasta. Puikkona olisi pitänyt olla metrinen pyöröpuikko, mutta minä käytin 80 senttistä, koska sellainen löytyi kotoa. Hyvin onnistui silläkin nämä pienet sukat.



Päätin kerrankin noudattaa ohjeita, mutta mutta... Pakko oli ruveta soveltamaan. Kantapohjan kavennukset: ohjeessa käskettiin neulomaan silmukat takareunoistaan yhteen. Minusta kavennuksista tulee siistimmät, kun tekee ylitsevetämiskavennuksen. Ja sitten tässä ohjeessa vahvistettua neuletta tehtiin vain kantalappuun, ei kantapohjaan, joka kuitenkin on kovemmalla kulutuksella. No nämä ovat harjoitussukat, joten tein kantalapun sileää neuletta. Ja varren tein kokonaan joustinneuletta...


Seuraavaksi teen tällä tavalla pitsineulesukat itselleni käyttäen itsevärjättyä lankaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti