perjantai 5. toukokuuta 2017

En malttanut odottaa

Kevätesikko 'Crescendo yellow'
Niinhän siinä kävi, että vappuna saatu idea ei jätä rauhaan, vaan on pakko toteuttaa. Edelliseen päivitykseen laitoin kuvan marjanpensaista, joiden ympäriltä on hankala leikata nurmikkoa. Ajatuksenani oli yhdistää marjapensaat yhdeksi istutusalueeksi...

Ennen....

Siis jossain vaiheessa, seuraavana projektina... Mutta kun en arvanut vielä alkuviikosta ruveta maalaamaan uutta kasvatuslaatikkoa ja sitten ei löytynyt pensseliä, niin ensin kitkin pensaiden alustat ja sitten vaan aloitin nurmikon poiston... Homma vie mennessään... 3 iltaa ja melkein valmista.




Alueen katoin kuorikkeella. En siitä tykkää, mutta jospa se hiukan hillitsisi rikkaruohojen kasvua. Pohdin myös maanpeiteperennaa, mutta ajattelin, että kate olisi parempi. Pari säkkiä täytyy vielä hakea lisää huomenna kauppareissulla. Rajausreunan ulkopuolelle pitäisi keksiä vielä jotain. Jos laitan multaa, niin juolavehnä valtaa alaa. Toimisiko kivituhka rikkaruohostopparina ?

Muutama raparperinjuurakko jäi ylimääräiseksi. Ehkäpä ne voisi viedä johonkin taimivaihtoon...


Alkuun siis mietin marjapensaiden keskelle nelimarjaa, mutta päädyin kuitenkin siirtämään huonosti kasvavan raparperin marjapensaiden keskelle. Mutta sain uuden idean ja uuden paikan nelimarjalle ja siihen mahtuukin 2 pensasta lähekkäin. Mutta se ei välttämättä toteudu vielä tänä kesänä. Tai mistä sen tietää, jos innostunkin...

Pihani on kakkosvyöhykettä, mutta silti tuntuu, että kasvuunlähtö tapahtuu muita myöhemmin. Muiden kuvissa kurjenmiekat ovat kukkineet jo pitkään, esim 'Kathrine Hodgkin'it. Ajattelin jo, että omani ovat kadonneet jo. Mitä vielä, tänään löytyi paljon piippoja...


En kylläkään ole mikään 'Kathrine Hodgkin'-fani, mutta iloinen sykähdys kävi rinnassa, kun nämä piipat näin. Toinen yhtä iloinen ylläri, ellei jopa iloisempi löytyi valkoisesta penkistä... Esikot ovat ehdottomia lemppareitani... Tätä kukintaa odotan innoissani...


Aurinkoista ja puuhakasta viikonloppua!!!!!


9 kommenttia:

  1. Kolmen illan urakointi kyllä kannatti, niin hyvältä näyttää nyt tuo kokonaisuus. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tulipa siisti "marjatarha". Kannatti ahkeroida. Minäkin olen yhdistänyt osan marjapensaista yhtenäiseksi alueeksi. Tosin pensaatkin ovat kasvaneet, joten niiden väleissä ei pikkusipulikukkia lukuunottamatta muuta kannata kasvattaakaan. Nurmikon ja pensaiden rajan kanttaan pari kertaa kesässä. Pysyy siten siistinä ja helppohoitoisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota kanttaamista mietin itsekin, mutta laitoin kuitenkin reunuksen ulkopuolelle kivituhkaa. Katsotaan pitääkö se rikkaruohot (juolavehnän) loitolla.

      Poista
  3. Hyvältä näyttää uusi marjapensasalue. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista