torstai 23. maaliskuuta 2017

Pihakierroksella

Mikä ihana auringonpaiste, kun tulin töistä. Vähän ruokaa ja sitten kameran kanssa ulkoilemaan... Täällä riittää vielä lunta, koska tontilla ja tontin ympärillä on paljon korkeita puita. Niitä riittää edelleen, vaikka useita on jo kaadettu pois...


Etupihan kukkapenkistä sulaa lumet viimeisenä, koska kolaan talvella ajoväylien lumet siihen. Mutta etureunoissa on silti elämää...

Rönsyansikka



Tulikellukka

Sara
Tästä penkistä ei pilkistä vielä yhtään piippaa, mutta tässä kasvaakin narsisseja ja tulppaaneja. Liikenneympyrästä löytyi syksyllä istutettujen sipulien piippoja. Muistaakseni ovat persian sinililjaa, täytyy jostain yrittää tarkistaa asia, koska olen unohtanut kirjata lajin kasvikortistooni.


Takapihan potagerissa pääsee kohta sadonkorjuuseen :)


Sitruunatimjami näyttää hyvinvoivalta ja punahierakka puskee jo uutta kasvua...


Viikonloppuna voisi olla hyvä aika siivota kasvihuone, jos on yhtä upea keli kuin tänään. Samoin voisi leikellä talventörröttäjiä pois.

Hiukan tuhojakin  löytyi, mutta ne ovat tämän viikon aikana tapahtuneita. Tällaista jälkeä ei ollut vielä viime sunnuntaina




Joku on käynyt herkuttelemassa vihreällä... Toivottavasti ainakin harjaneilikat toipuvat tästä!!!! Niiden kukintaa olen odottanut jo pari vuotta.

Aurinkoa, valoa ja lämpöä loppuviikkoon!!!!

12 kommenttia:

  1. Toivoa lumien sulamisesta on! Meillä on aikalailla saman verran lunta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kevät sieltä tulee, hitaasti, mutta varmasti :)

      Poista
  2. Meilläkin on vielä lunta, eikä piippoja pysty vielä etsimään. Mutta ei siihen mene enää montaa päivää! Aurinkoista loppuviikkoa sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aurinkoa riitti... Nopeasti ne piipat lähtevät nousuun

      Poista
  3. Kiva kun kevään merkkejä on jo. Meillä on vielä aika paljon enemmän lunta, mutta onneksi aurinkoa on tiedossa. - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihanasti olet löytänyt pihaltasi jo kevään merkkejä. Täällä on vielä paksu lumikerros, mutta eiköhän se päivä päivältä madallu täälläkin..
    Ihanaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos... Lumihanget madaltuvat ja uskomattoman sitkeästi ne piipat sieltä nousevat, vaikka lumen ja jään läpi

      Poista
  5. Kevät:) Todella hyvännäköinen tuo sitruunatinjami

    VastaaPoista
  6. Löytyyhän sieltä jo vaikka mitä mielenkiintoista.
    Meilläkin on lunta ja ilmeisesti jopa enemmän kuin sinun pihallasi. Varsinkin alapihalle pyry tuo lunta kasoittain ja isojen puiden vuoksi aurinko ei sitten pääse sitä kovin nopeasti sulattamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin se aurinko on löytänyt sulattamaan tätä varsin varjoisaa pihaa. Kyllä ne hanget teiltäkin madaltuvat...

      Poista