keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Talvi meni

Sunnuntaina alkanut talvi on jo ohi täällä etelässä. Eilen satoi kaatamalla vettä ja tänään on jo lämmintä +5 astetta eli se siitä talvesta...

Muutenkin on hiukan mieli maassa, kun mitään ei jaksa tehdä. Siksipä tässä on aikaa roikkua täälläkin. Viides viikko flunssan kourissa vie voimat. Pari kertaa olen jo käynyt lääkärissä ja maanantaina sain sitten koko viikon vapaata ja lisää lääkkeitä. Olisikin jo aika toipua...

Päivän piristykset
Eilen kävin ulkona tasan sen verran, että hain puita liiteristä ja kävin postilaatikolla. Ajattelin, että lakon takia siellä ei ole mitään, mutta haenpa sunnuntaina jaetut mainokset ja lehden pois. Ilokseni löysinkin sieltä siemenkirjeen. Se kyllä kirkasti päiväni...

Paljon siemeniä, paljon itsekerättyjä siemeniä. Oi, mitä kaikkea sieltä löytyikään... Osassa pusseista luki, että vapaasti pölyttyneitä. No tottakai, puutarhaharrastajat eivät ole ammattimaisia siementuottajia. Silti kasvatan mieluusti taimia harrastajan siemenistä, ne useimmiten itävät kaupansiemeniä paremmin.

Siemenkasvatuksessa ensimmäinen jännitysmonentti on aina itävyys. Ja viime vuoden kokemuksella myös, että mitä sieltä nousee, koivua vai jotain tarkoituksella kylvettyä. No tänä vuonna aion kylvää kaikki hankikylvönä kennostoihin, en isoihin kasvatuslaatikoihin, jotta saisin muutakin kuin koivuntaimia. Kennostot aion myös peittää harsolla ihan niiden koivunsiementen varalta...

Ja kun taimet kasvavat on kiva seurata kasvua ja odottaa kukintaa, jotta oikeasti tietää, mitä purkissa kasvaa.

Ja mitä löysin noista pussukoista: erilaisia kurjenpolvia, akileijoja, punahattua jne.... Siemenet kylvän tammikuussa, kun toivottavasti saamme lunta...

Nyt pitäisi jaksaa lähteä kaupunkiin postiin, että saan siemenkirjeen lähtemään eteenpäin seuraavalle onnelliselle...

3 kommenttia:

  1. Kiva kun liityit lukijaksi. - Oletpas saanut mukavan postilähetyksen, virkistää sinua sairasvuoteella. Levoa ja paranemista!

    VastaaPoista
  2. Wau mikä piristys! Paranemista sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tuollainen posti himmentää jo hankalan flunssankin.

    VastaaPoista