lauantai 1. marraskuuta 2014

Opettelin kehräämään

Käsityöihmisenä minua on aina kiinnostanut kehrääminen, sitähän tarvitaan aina. Haluaisin omistaa rukin ja oikeasti oppia kehräämään. Tänään vihdoinkin pääsin kurssille, jossa opetettiin kehräämään. Ja itse asiassa homma aloitettiin niin alusta, että ensin  valmistimme itse värttinät. Näistä tuli turvalliset, ei piikkejä, joita pistämällä voisi nukahtaa satavuotiseen uneen, vaan hienot kierrätysmateriaalivärttinät, joissa kehränä on nippu (4 kpl) vanhoja cd-levyjä.

Itsetehty  värttinä
Kun värttinä oli valmis, pääsimme valmistelemaan kehrättävää materiaalia. Me siis emme kehränneet perinteistä villaa tai pellavaa, vaan paperia. Otin mukaan sanomalehteä, lahjapaperia ja mulperipaperia. Opettajalla oli mukana sopivia mainospapereita, jotka kuulemma olivat helpompia työstettäviä, joten valitsin omaksi materiaalikseni Lidlin mainoksen. Siitä leikattiin suikaleita, jotka sitten yhditettiin liimaamalla pitkäksi pötköksi.

Esivalmistelua
 Sitten vaan kostutettiin paperi ja aloitettiin kehrääminen...


Opettaja kehoitti pyöräyttämään värttinää itseään kohti, jolloin lankaan saadaan Z-kierre, mutta minä olen vastarannan kiiski ja tein juuri toisin päin ja sain S-kierteellä olevaa lankaa. Minusta niin oli helpompaa. Ja täytyy sanoa, että innostuin... Kehrääminen on hauskaa, ja paperinkehrääminen onnistui ihan kohtuullisesti ensikertalaiseltakin. Kokeilin myös kehrätä mulperipaperista lankaa, mutta se olikin jo hankalampaa, koska kastelin paperia liikaa ja se katkeili, myös yhdistäminen oli hankalaa.

Nyt minulla on nippu itsekehrättyä paperilankaa. Siitä ajattelin punoa alla olevan korin. Kori on opettjan mallityö, joka on tehty sähköjohdosta. Lisää opettajan ihania punontatöitä löytyy hänen blogistaan tuhatpaju.


Nyt vietän pyhäinpäivän iltaa kynttilötä poltellen ja kuohuviiniä nauttien. Tänään tulee kuluneeksi 4 vuotta siitä, kun talo siirtyi haltuuni. Ja hetkeäkään en ole katunut maalle muuttoa!!!!

Malja minulle ja Talolle!!!! 
Ja nyt pohdintaa, että otanko käteeni neuleen vai värttinän...

3 kommenttia:

  1. Voi onnea sinulle ja Talolle! Eikös kuitenkin paperihääpäivä tullut jo liiton kestettyä kaksi vuotta, ja nyt nelivuotista liittoanne olisi kuulunut juhlia keramiikkaa tekemällä.

    Tämä oli hauska juttu, varsinkin tuo "...kehrääminen, sitähän tarvitaan aina"! :D *reps*
    Sinusta on tulossa kamalan monitaitoinen!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, toisaalta nyt kyllä kaipais sellasta värttinää, jolla vois nukahtaa ainakin talven yli :)
    Enpä ole kokeiillut värttinää, mutta rukki olis ja "kartat" joilla vois villaa kartata. Jokunen vuosikymmen sitten opettelin kehräämään. No aika huonoa lankaa sain aikaiseksi, mutta kyllä se oli mukavaa, tosin aika sotkuista puuhaa:)

    VastaaPoista
  3. Kehrääminen kuulostaa kauhean mielenkiintoiselta! Pitäis päästä kokeilemaan, ehkä sitten arvostaisi noita lankojaan hiukan enemmän!

    VastaaPoista