perjantai 11. huhtikuuta 2014

Vuoristoradalla

Olen ollut hiljaa, en ole jaksanut edes käydä lukemassa muiden kirjoituksia. Olen maannut sohvalla, maannut sängyllä ja käynyt töissä. Viimeisimmässä kirjoituksessa olin valoisalla mielellä, mutta sen jälkeen olen taas pudonnut masennuksen mustaan suohon.

Uni ei tule silmään, joten kaikki näyttää pahemmalta. Edellisen kirjoituksen jälkeen kävin gammakuvauksessa kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla otettiin koko kehon kertymäkuva ja erikseen kaulasta, toisella kerralla otettiin vain kaulakuva. Jälkimmäisellä kerralla sain nähdä koko kehon kuvan. Siinä kertymää näkyi koko ruuansulatuselimistössä, koska olin syönyt radioaktiivisen jodin. Mutta se on normaalia. Kuvat olivat niin pienet, että niistä ei erottanut kaulalta yhtään mitään. Olin toiveikas, mutta kauhulla odotin seuraavan viikon lääkärikäyntiä. Ja valvoin ja valvoin...

Olo oli niin turta, että koin, etten uskalla lähteä yksin lääkäriin. Ajelin jo edellisenä päivänä vanhempieni luo. Ajattelin, että siellä saan muuta ajateltavaa ja saan myös kesärenkaat autoni alle. Kun pääsin vanhempieni luo, isäni pyysi minut heti apulaisekseen tapetoimaan takkahuonetta. Ikinä en ole tapetoinut, mutta nytpä sain hyvää opetusta asiaan, vaikka olinkin vain apulainen. Liisterit seinään, sitten tapetti päälle ja lopuksi kiinnitys lastan avulla. Helppoa, koska tapetissa ei ollut kohdistusta. Siinä kuluikin mukavasti pari tuntia ja loppuilta meni saunoessa, seurustellessa ja tv:tä katsellen. Nukkumaanmeno tuntui vaikealta... Pelkäsin tulevaa, mutta onneksi Äiti oli luvannut lähteä kanssani lääkäriin ja Isäni kuskasi meidät sairaalaan.

Ja niin siinä kävi, kaulalta löytyi kertymää... Se on niin vähäistä, että ei näy ultraäänikuvissa, mutta sitä on kuitenkin. Niinpä seuraava osoite onkin leikkaussali... Sitä odotellessa, en ole kuulemma kiireellinen, joten odotusaika voi olla 6 kuukautta...

Ensimmäinen yö lääkärikäynnin jälkeen meni edelleen valvoen, mutta viime yönä nukuin jo vähän. Ehkä tämä tästä... Viikonloppuna vanhemmat tulevat tänne, tuovat isän tekemän sahapukin. Pääsen tekemään polttopuita. Ehkä tämä tästä...

4 kommenttia:

  1. Eipä se ihme ole jos tuollaiset uutiset vie mielen maahan. Pitää vaan uskoa että kyllä ne saadaan pois, jos ei kerta ole kiireellisiä juttuja, niin hyvä saada jotain muuta ajateltavaa. Onneksi sun vanhemmat ovat apuna. Eikä löydy oikeita sanoja tsemppauksen määrään!

    VastaaPoista
  2. No voi harmi, kun joutuu noin kauan odottelemaan, tiedän että tuollaisessa tapauksessa itse haluaisi päästä heti niistä eroon...Toisaalta voit tietysti ajatella, että jos ei kiirettä ole, niin ei niin syytä huoleenkaan. Voimia ja tsemppiä täältäkin <3

    VastaaPoista