sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Minä ja moottoriremontti

Kaikkeen sitä joutuukin... Lumityöt ovat aina olleet vastenmielisiä minulle. Ennen asuin rivitalossa, asuntooni kuljettiin talon päädystä, joten minun olisi pitänyt itse tehdä lumityöt kulkuväylältä ovelle, mutta en tehnyt kuin kapean polun ja välillä lumityöt teki huoltomies :) Viimeinen rivitalotalvi oli erittäin runsasluminen ja kun seuraavana syksynä olin ostamassa tätä taloa, lupasi kiinteistövälittäjä, että seuraava tuleva talvi EI ole läheskään yhtä luminen kuin edellinen. Hän puhui puppua, koska seuraavana talvena tuli vieläkin enemmän lunta!!! Ja hölmöyttäni en ymmärtänyt kuljettaa ensimmäisiä lumia riittävän kauas, joten lopputalvesta kolaaminen oli todella raskasta, kun piti päästä kinosten päälle.

Viime talvena ostin avukseni lumilingon. Kiva aparaatti, vaikka pitääkin kovaa meteliä, eikä käy kunnolla. Ja aikaakin kuluu melkein yhtä kauan lumitöihin. Lumilinkoihin tottumattomana laiminlöin kunnollisen loppupuhdistuksen, joten linkoni jäätyi. Yritin sitä sulatella, mutta en saanut toimimaan, savuamaan vain... Isäni lupasi vilkaista konetta, että kuinka pahasti olin sen rikkonut. Hän on ollut viimeisen vuoden hyvin kiireinen, joten hän pääsi avaamaan konetta vasta marraskuun alussa. Ja vika löytyi nopeasti, linkoa pyörittävä hihna oli palanut poikki.

Sain ohjeen ottaa vanha hihna mukaan ja mennä ostamaan uusi. Ja minähän menin... Liikkeessä myyjät ilmoittivat heti, että hihnastani saattaa puuttua paloja, joten minun pitäisi mitata tarvittava hihnan pituus. Vänkäsin vastaan, että en pysty ja kun korjaaja seuraavan kerran tulee, minulla pitää olla hihna. Pitkän keskustelun jälkeen minulle myytiin hiukan alkuperäistä rikkinäistä pidempi hihna. Ja minä marssin kiltisti kotiin odottamaan isää korjaamaan. Alkukuusta hän sitten kävi ja kokeilimme ostamaani hihnaa, se oli liian lyhyt. Minä seisoin moottorin vieressä silmä tarkkana katsomassa, että mihin se hihna kuuluu laittaa ajatuksella, että voisin itse laittaa sen sopivan hihnan paikoilleen.

Minä menin nöyränä takaisin liikkeeseen, että voinko vielä vaihtaa tämän hihnan... Ja taas pyydettiin tarkkaa mittaa, isäni ilmoittama pari-kolme senttiä pidempi ei riittänyt. Pakko on mitata!!! Ja mittaamiseen tarvitaan 10 mm leveää narua, jotta se ei mene liian syvälle rattaisiin. Ei minulla sellaista ole ja mistä sellaista voi saada. Kotoa löytyy erinäisiä määriä virkkaus- ja neulontalankoja, mutta ei mitään tuollaista. Nyörikin olisi ollut liian ohutta. Kesken valitukseni myyjä kääntyi kannoillaan ja katosi johonkin... Jäin vähän niinkuin huulipyöreenä odottamaan, että mitä nyt. Hetken kuluttua myyjä palasi mukanaan metrin pätkä sinistä köyttä, että mittaa tuolla.

Minä sitten tungin köyttä koneen sisään, ruuvimeisselillä avustaen saadakseni köyden rattaan alle. Menihän se...



Mutta miten saan köydestä sopivan pituisen, solmimalla ? EI. Lopulta päädyin piirtämään köyteen viivan, että tämänmittainen tarvitaan. Onko pituus nyt oikea ? Oliko köysi sopivan kireällä/ löysällä ? En tiedä, mutta köyden kanssa marssin liikkeeseen kolmannen kerran, saavat siellä mitata pituuden ja arvioida sopivaa hihnaa. Sopivaa hihnaa ei löytynyt varastosta, joten se piti tilata...

Nyt minulla on sitten uusi, toivottavasti sopiva, hihna ja ulkona pakkasta riittävän vähän, että tarkenen yrittää hihnan vaihtoa.

Uusin ja vanha hihna


Alapuoli on jo kohdillaan, mutta ylösnosto vielä aloittamatta...

Melkein, mutta ei ihan vielä...
Vihdoinkin paikoillaan, vain tunti siihen meni....

Jes, sain sen. Selkä oli hiestä märkä ja jumissa, koska työasento oli haasteellinen. Paras asento oli istua hajareisin lingon päällä. Mutta pieni epäilys heräsi, että ei tämäkään hihna ole sopiva... Kun yritin vetää linkoa käyntiin, niin samalla pyörähti tämä linko-osan hihna, vaikka sen pitäisi liikkua vasta kahvasta painamalla. Enkä saanut vedettyä moottoria käyntiin. Pahus, taidan sittenkin tarvita miestä :(

Viime viikolla harmittelin, että saunamökin putket olivat jäätyneet ja haljenneet. Eivät olleet halki, vaan peräti poikki...




5 kommenttia:

  1. Onpa vastoinkäymisiä!

    Ehkä sinulla on käsityöihmisenä kanttinauhaa ompelukorissa. Mittaa sillä, saat tarkemman mitan. Tai saatat löytää jopa kapean mittanauhan? Tarkistusmittauksen jälkeen tiedät, onko vika hihnan pituudessa vai asennuksessa. Näytti kylllä hyvin professionaalilta asennustyöltä, se on tuskin voinut mennä pieleen.

    Entäs tuo katkennut putki, voiko sille tehdä mitään ja mitä sille voi tehdä? Odotamme jatkopäivityksiä.

    VastaaPoista
  2. Niin se taitaa olla, että vain tekemällä oppii. Joskus harmittaa tosi paljon, kun ei itse osaa tai pysty, vaikka kuinka hikoilisi ja ahertaisi. Paljon on sellaisia naisia, jotka eivät edes viitsi yrittää mitään, mikä ei suoranaisesti "kuulu" naisten hommiin. Moottorihommat eivät kyllä minulta suju, joten hatunnosto sinulle!

    VastaaPoista
  3. Monesti minäkin oon ajatellut, että pitäis jotkut perus jutut kuulua jo koulu-opetukseen, esm polkupyörän pieni huolto, ketjujen kiristys ja liittäminen ja renkaan vaihto.
    Nuo koneet on sellasia, että pitäs olla vaikka vuokra-mies joka asuis lähellä ;))
    Hatun nosto sulle!

    VastaaPoista
  4. Voi voi kurjaa tollanen osien haku ja vähtääminen. Meillä isännän käytössä lumilinko ja ei oikein sujuvasti koskaan ole toiminut. Minun käytössä on kola ja sillä tuuppaan lumet, tosin menee kyllä aikaa meidän pihassa kolmisen tuntia. Vanhalla traktorilla joka joskus voi käynnistyäkin ajetaan sitten valleja alemmas ja tien osuus, ehkä.
    Kupari putkeen hankkimaan vaan liitos holkki..

    VastaaPoista
  5. Nyt hakuun sellainen nainen joka hallitsee kaikki (tai mies) muista kirjata hakuilmoitukseen myös se, että löytyy on/off katkaisin, niin voi nostaa komeroon, kun ei tarvitase. Myös kertakäyttöinen voisi olla kätevä.

    VastaaPoista