sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Sataa, sataa, lehtiä sataa

Maailma on keltainen, maanpintaa peittää keltainen koivunlehtimatto. Aurinko paistaa ja korostaa maailman keltaisuutta.



Puissa on vielä lehtiä, mutta päätin silti aloittaa haravointiurakan. 5 kottikärryllistä jaksoin eilen haravoida ja kärrätä kompostiin. Muutaman rakonkin onnistuin saamaan, mutta peiteltyäni ne laastarilla ja pumpulilla jatkoin haravointia.


Pelakuu jaksoi vielä kukkia huolimatta muutamasta menneestä pakkasöystä, mutta siirsin sen silti jo sisälle saunamökkiin. Kokeilenpa talvettaa sen...

Uudet omenapuut saivat myös talvisuojauksen jäniksiä ja myyriä vastaan. Tarkoitukseni on vielä istuttaa puiden juurille laukan ja kirjopikarililjan sipuleita ehkäisemään eläintuhoja.

Tänään selvisi myöskin, kuka on repinyt etupihan kukkapenkinsuodatinkangasta. Jäi kiinni itseteossa!!!!!



Ja maassa on taas melkein yhtä paljon lehtiä kuin eilen ennen haravointia ja koko ajan puista tippuu lisää. Taidan silti lähteä jatkamaan haravointia...

3 kommenttia:

  1. Taitaa tuo veijari kaivata talvisuojausta omaan pesäänsä.

    VastaaPoista
  2. Voro löytyi :) Lehtiä on ja lisää tulee, kun tuuli tuivertaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun sait syyllisen selville! Kaveri on jo melkein talvipuvussa, mutta lisää lämmikettä vaan hakee.

    Jos lehdet loppuvat kesken, saat tulla meille jatkamaan haravoimista :)

    VastaaPoista