sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Piha korjaantuu

Piha ei ole enää hyrskyn myrskyn, mutta nurmikkoja täällä ei ole. Lähes kaikki nurmikot on tehty uudestaan, vanhoja "perunapeltoja" on korjailtu jne... Koko piha on yhtenäistä multa-aavikkoa. Tein muuten elämäni ensimmäistä kertaa nurmikkoa, joten pakko oli pyytää isältä neuvoja, että miten se kuuluu oikeasti tehdä. Pyysin häntä myös arvioimaan työsuoritustani, kuulemma kelvollista, vaikka en osannutkaan ihan oikealla tavalla heitellä nurmikon siementä. Taisin kuluttaa sitä aika paljon enemmän... Nyt toivon sadetta, mieluiten öisin, jotta nurmikko lähtisi kasvuun. Sadettajaa käytin apuna, mutta sitten kaivosta loppui vesi :(

Takapihan kukkapenkkikin valmistui. Siis se, jota aloitin kaivamaan viime kesänä. Hiukan se on vielä autio, kun kaikkia perennoja ei voi vielä siirtää. Mutta tummanpunainen lilja ihastuttaa jo kukinnallaan ja toivottavasti pian myös daaliat ja naapurilta saatu ruostekukka. Pionin paikalle istutin tuoksuhernettä, ja kaivoinpa vielä varaston kätköistä vanhan lyhdyn somistamaan kukkapenkkiä.


Toinen, ehkä kaikkein ihanin asia pihallani, on uusi terassi/ patio/ oleskelutasanne. Siitä tuli juuri melkein sellainen kuin olin toivonut. Tää on ihana, ja täällä terassilla kirjoittelenkin tätä tekstiä...
Alkuasetelma ei ollut kovinkaan ihana, kuoppainen rikkaruohorinne, jossa oli rikkaruohoinen kiviröykkiö.


Hankala paikka hoitaa, joten jotain piti keksiä. No, omenapuun alla lojui osin maahan vajonneena 3 pitkää kivipaasia, melko hyvin kantikkaita. Ovat ilmeisesti vanhan navetan perustuksia. Niillä pystyisi hyvin pengertämään tätä aluetta ja kahdesta tontilla olevasta kiviröykkiöstä saisi lisäkiviä pengerryksiin. Ja sitten aluetta reunustaisi kukkapenkki, sisäänkäynti alueelle olisi köynnöskaaren ali valaisimen vierestä. Ja koivut pitäisi säilyttää.

Sellaiset suunnitelmat minulla oli. Ihan kaikkea ei pystytty toteuttamaan, koska koivun juuret olivat tiellä. Niinpä sisäänkäynti siirtyi, eikä kukkapenkistä tullut kovin syvää, mutta muuten kaikki toteutui... Köynnöskaari voi myös jäädä saamatta, mutta jonkinlainen porttirakennelma on luvassa, kunhan ehdin ja keksin... Näin aluksi laitoin sinisen tuoksuherneen kiipeämään koivun runkoa pitkin... Kukkapenkistä tulee kelta-sininen. Perennoja siinä on vielä melko vähän, mutta sitä täytetään koko ajan... Tyhjiä koloja täytin eilen itsekylvetyillä samettikukilla ja kosmoskukilla. Suikeroalpi ei näyttänyt tykkäävän siirrosta, mutta onneksi sitä vielä riittää omalla tontilla. Ja tältä se nyt näyttää...




1 kommentti: