sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Tyytyväinen kylväjä

Istun terassilla, kuuntelen kuinka kiurut ja peipposet livertävät, tikka hakkaa puuta, ampiainen pörisee katon rajassa. Istun ja nautin ja ihailen kätteni jälkeä. 4 päivää olen viettänyt ulkona.  On ollut lämmintä, sade häiriköi vain perjantaiaamuna. Paljon olen saanut aikaan....


Tässä kuvassa näkyy aikaansaannokseni. Kasvimaa on käännetty, siihen on lisätty multaa. Isäni mukaan kyseessä on laiskan miehen kasvimaa. Savikokkareet on tasoitettu uudella mullalla ;) Mutta juurekset hajoittavat kesän aikana savipaakkuja, samoin kuin lierot. Kylvin tänä vuonna sinne lanttua, kahta lajiketta porkkanaa, punajuurta, ruiskukkaa ja kehäkukkaa. Lisäksi istuttelin monta riviä sipulia. Yksi vako jäi tyhjäksi, siihen pitäisi vielä keksiä jotain, ajattelin palsternakkaa...

Kasvimaan takana näkyy rakennusprojektini tulos, 4 laatikkoa. Kolmeen laatikkoon olen jo kärrännyt mullat, yhteensä 36 kottikärryllistä. Multa oli uskomattoman hyvännäköistä, ja ilmeisen ravinteikasta, niin komeat vuohenputket ja nokkoset kasvoivat kasan pinnassa. Suurimmat juurenkappaleet keräsin tottakai pois, mutta aina sinne jotain jää. Kitkentää siis tiedossa :( Ja mikä määrä lieroja, niitä oli jokaisessa kottikärryllisessä useita, osa isoja ja lihavia, toiset taas pieniä. Toivotin heidät ilolla uuteen kotiinsa... Reunimmaiseen laatikkoon istutin punaisia gladiolusin sipuleita keskelle ja reunoille kahta eri salaattia, rucolaa, pinaattia ja tilliä. Yrtit ajattelin hankkia valmiina taimina siihen laatikkoon. Seuraavassa laatikossa parin vanhan ikkunalasin alla kasvaa kurkkuyrttiä. Kurkuntaimet istutan vasta myöhemmin, saavat nauttia vielä pari viikkoa sisälämpötiloista, koska ikkunat eivät peitä koko laatikkoa...

Kyllä toukokuu on ihanaa aikaa, voisipa elämä olla aina tällaista....

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää! Minäkin puuhastelin ulkotöissä viikonloppuna ja sain nuhan, yskän ja vähän kuumetta. Sain kyllä tomaatintaimet laatikkoon ja kurkut kylvettyä. Porkkanat, punajuuret ja potut pitää vielä laittaa. Hankin myös yhden herukkapensaan lisää ja yhden vadelmapensaan. Paljon on vielä tehtävää. Paranis vaan tämä nuha!

    VastaaPoista