perjantai 29. syyskuuta 2017

Rankka syyskuu

Huh, onneksi sunnuntaina on jo lokakuu, tämä syyskuu on ollut niin rankka. Ehkä kohta helpottaa tämä stressi (tai sitten ei)... Tähän syyskuuhun on kuulunut 3 kummilapsen synttärit, yhdet hautajaiset, flunssa sekä rakennusprojektia eli aivan liikaa kaikkea!!!!!

Kaunopunahattu 'White Swan' ja tarhaväriminttu 'Snow White'
Ja kun ei jaksa, niin jostain on tingittävä. Minä tingin lukemisesta ja kirjoittamisesta, iltaisin olen vain istunut sohvalla ja neulonut. Siinä ei ole tarvinnut ajatella...

Vaikka tässä onkin ollut kaikennäköistä, en ajatellut tehdä tästä hirveää valitusvirttä, vaikka ärsyttäviä asioita onkin riittänyt. Jospa aloitan tästä rakennusprojektista, uudesta autotallista. Sen tarve konkretisoitui keväällä, kun kattohuovat irtoilivat isoina kappaleina, ja seinähirsistä osa oli todettu lahoiksi... Uusi on saatava... Ensin valitsin mallin, haluan valmispaketin, jotta minun EI tarvitse tehdä itse mitään.

Uusi autotalli, kuva kopioitu Kastellin sivuilta
Sitten pankkiin, joka oli onnekseni suopea hankkeelle. Sitten pääsuunnittelija-vastaava työnjohtaja. Ensimmäinen ongelma!!! Kysyin kavereilta, työkavereilta, naapureilta, ei tietoa hyvistä tyypeistä. Sitten otin googlen ja fonectan apuun. Löysin muutaman, joille soitin. Vain yksi vastasi ja hänet pestasin ja hyvältä vaikuttaa :)

Hämmentävää on kuitenkin, että tarvitsen erillisen pääsuunnittelijan, vaikka Kastelli suunnittelee ja piirtää kaiken... En todellakaan ymmärrä tässä tapauksessa pääsuunnittelijan tarvetta, mutta Kastelli vaatiin sellaisen, he eivät toimi pääsuunnittelijana.



Sitten rakennuslupa, sitä minulla ei ole vieläkään... Hakemuksen täytin sähköisenä jo alkukuusta. Kului pari viikkoa ja sain rakennustarkastajalta viestin, että hakemusta pitää täydentää, siitä puuttuu pääsuunnittelijan tarkastuslista. Eikä sitä voi tehdä sähköisenä, vaan se pitää tulostaa kaupungin sivuilta, täyttää, allekirjoittaa ja sitten skannata sähköiseen lupahakemukseen. Lisäksi rakennustarkastajalle pitää toimittaa pääsuunnittelijan allekirjoittamat pääpiirustukset. Sähköiset piirustukset eivät riitä, koska kaupungilla ei ole sähköistä arkistoa. Pääsuunnittelija tuli käymään, allekirjoittamaan kaikki tarvittavat paperit, paitsi että tulostimesta loppui muste, en saanut tulostettua sitä tarkastuslistaa...

Ruusu 'Morning sun'
Pääsuunnittelija tulosti listan itse ja toi sen minulle :) Ja minä skannasin sen ja lisäsin hakemukseen. Ja ajoin kesken työpäivän kaupunkiin ja vein allekirjoitetut pääpiirustukset rakennusvalvontavirastoon. Ja jäin odottelemaan positiivista päätöstä....


Ei tullut positiivista päätöstä, ei, vaan rakennustarkastaja ilmoitti, että hakemuksestani puuttuu vielä naapurien kuuleminen. En muuten ollut tietoinen, että minun on kysyttävä naapureilta lupa, että voin rakentaa omalle tontilleni autotallin, vaikka talli on yli 5 metrin päässä rajoista.

Toiselta naapurilta sainkin allekirjoitukset helposti, toisen kanssa menikin useampi päivä, koska hän ei asu naapurissani. Yleensä hän käy naapurissani päivittäin, mutta ei juuri nyt, koska hän on puintihommissa muualla (soitin hänelle).

Olen raivoissani rakennustarkastajalle, koska hän ei kertonut tästä puutteesta heti ensimmäisellä täydennyskerralla. Silloin olisin helposti saanut allekirjoitukset molemmilta naapureilta, koska tämä toinen naapuri oli puimassa tonttini viereisellä pellolla. Ja miten purin agressiotani ? Lapioin multaa, kärräsin sitä ihan hulluna pari iltaa... Keväällä tullut multakasa pitäisi saada tasaiseksi, pois tieltä ennen rakennusprojektin alkua...


Nyt kun nimensaaminen paperiin venähti, niin nyt sitten rakennustarkastaja onkin lomalla. Ehkä minä saan rakennusluvan ensi viikolla, tai sitten en. Tämän viimeisen paperin jouduin lähettämään sähköpostilla, koska tarkastaja oli jättänyt lupahakemukseni Käsittelyssä-tilaan, jolloin siihen ei voinut lisätä mitään. Laitoin sähköpostiin vielä kysymyksen, että mitä hakemuksesta vielä puuttuu????

Vaikka rakennuslupaa ei olekaan, niin nurkkatolpat on paikoillaan, metsuri ja kaivinkone sovittu saapuvaksi tontilleni parin viikon kuluttua. Kyllä tämä tästä, ehkä, joskus....


Mutta yllättävän paljon asioita joudun tekemään itse, vaikka tilasin autotallin valmiina pakettina asennuksineen. En tykkää!!!!! Tämä projekti vie liikaa voimia tällä hetkellä, puutarha on hoitamatta, kesäkukatkin vielä pihalla. Onneksi ei vieläkään ole luvassa yöpakkasia

Pasuunakukka

18 kommenttia:

  1. Yksissä hautajaisissa on jo riittävästi jaksamista, joten sinun syyskuusi on todellakin ollut täystyöllistetty.
    Eksyin kerran sivustolle, jossa keskusteltiin, miten pienen varaston rakentaminen eri kunnissa sujuu. Kokemuksia lukiessani tuli mieleen, etten ikinä ryhdy varastoa rakentamaan. En minkäänlaista. Huvittaa myös suuret puheet digiloikasta. Jos yhden paperin saatkin sähköisesti täytettyä ja toimitettua, viisi muuta pitääkin sitten hoitaa paperisena. Kuntien rakennustarkastajien ammattivaatimuksiin kuulunee kyky juoksuttaa kuntalaisia. Toivottavasti saat luvat pian kuntoon ja autotalli alkaa nousta. Mullan lapioiminen on oivallinen tapa purkaa aggressioita.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on todellakin raskaita pihatöitä stressin ja agressioiden purkamiseen :) Jos tämän projektin saan vietyä maaliin, niin ei tarvitse toista rakennusprojektia enää aloittaa!!!!

      Poista
  2. Toivottavasti paperiasiat ovat nyt viimeistä lappusta myöten kunnossa ja rakentaminen pääsee käyntiin.
    Olemme aikeissa mieheni kanssa hankkia tynnyrisaunan pihallemme ja luulimme, että asia hoituisi pelkällä kirjallisella ilmoituksella. Väärin, luparumba onkin melkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta!!! Luparumba on todellakin melkoinen, vaikka ollaan kaava-alueen ulkopuolella. Hommasta on tehty aivan liian byrokraattista :(

      Poista
  3. Toivottavasti asiat järjestyvät nyt lopulta. Tutulta kuulostaa tuo byrokratia

    VastaaPoista
  4. Huh mitä luparumbaa, etkä ilmeisesti edes asu kaava-alueella!? Oikein hirvittää kun meilläkin on tuo vielä edessä. Onneksi maakellari ei vaatinut mitään lupia kunhan tosiaan tuli yli 5 m naapurin rajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en todellakaan ole kaava-alueella, vaan maaseudulla. Ei huvita enää rakentaa yhtään mitään. Toivottavasti loppurakentaminen sujuu paremmin...

      Poista
  5. Oho mikä luparumba, toivottavasti asia selviää piakkoin. Taitaa olla kaupungeissa tiukemmat säännöt kuin täällä maalaiskunnissa, meillä on nimittäin kunnan kanssa sujunut kaikki rakennuslupa-asiat todella sutjakkaasti.
    Tsemppiä sinne, syyskuusi kuulostaa rankalta. Leppoisampaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin kuvittelin, että homma hoituisi helposti, mutta ei se näköjään sujunutkaan. Henkilöistähän se yleensä on kiinni, toiset ovat asiakaspalvelijoita, toiset eivät. Toiset ovat tarkkoja ja huolellisia, toiset eivät... Nyt vaan odotellaan..

      Poista
  6. Voi sinua, vie tosiaan voimia kun asiat junnaavat ja itsestä riippumattomista syistä. Itsekin olen monesti ajatellut, miksei jonkin asian vaatimista kohdista voi tehdä listaa, joka annettaisiin käteen silloin, kun mnenet ensimmäisen kerran asioimaan. Jäisi monta turhaa reissua ja harmin aihetta vähemmälle. Pitävät joskus itsestään selyytenä, että kaikki tietävät, mitä milloinkin pitää ottaa huomioon... Meillä tehtiin puutarhahuonetta, ja paljon piti tietää ja huomioida, ennenkuin oli homma selvä. Voimia sinulle! Lapiointi on täälläkin huomattu stressiä lievittäväksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku lista voisi tosiaankin olla, että tällainen ensikertalainenkin onnistuisi tekemään asiat kerralla kuntoon. Minä olen suunnitellut lasitettua terassia ja puutarhavajaa, mutta tällä kokemuksella EN todellakaan aio niitä tehdä. Liian hankalaa :(

      Poista
  7. Osaapa olla hankalaa. Meilläkin piti hakea rakennuslupia, kun ei mies aikanaan niitä hakenut. Hakemukset vaikutti heti niin vaikeilta, ettei ollut jaksamista niitä pähkäillä. Kunnan Rakennusvirastosta ei saanut neuvontaa, vaikka olisi pitänyt. Vaikeata oli löytää joku auttamaan. Löytyi sitten piirtäjä, ja raha kelpasi :) On ne jo toista kuukautta olleet viraston "rattaissa" eikä ole mitään kuulunut. Saapi nähä paljonko vielä pitää maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo ammattilaisten metsästäminen on myöskin haastavaa. Vaikka yrittää kysellä puskaradiosta, niin ei tunnu löytyvän. Tsemppiä teidän projektiinne!!!!

      Poista
  8. Aika hurja luparumba. Nuo ovat ikäviä, kun ei voi kerralla saada kunnon neuvontaa. Harvalla ehtii niistä tulla kokemusta ennen kuin asiat taas muuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä tämä on ollut uskomattoman haastavaa. Toivottavasti pian selviää...

      Poista
  9. Kuulostaa niin tutulta. Meillä oli vähän samanlaista tuon Lillevillan rakennusluvan kanssa. Paperien pyörittelyä ja vitkuttelua..

    VastaaPoista