maanantai 17. huhtikuuta 2017

Nuppuja ja kasoja

Idänsinililja (sinisten sipulien seassa ollut valkoisiakin)

Viime keskiviikkona puhelimeni soi heti aamu seitsemältä... Kuorma-autoilija soitti, että olisi tulossa tuomaan multaa, sopiiko. No sopihan se... Kun auto sitten peruutti pihatielle, lähdin ulos ja ohjeistin, että tuohon noin kuorma pitäisi kipata. Auto oli varsin iso, 5-akselinen, joten eihän se taivu kapealla pihatiellä, joten annoin luvan, että osa mullasta voi jäädä tiellekin...

18 m3 kultaa
 Positiivisesti ajateltuna ei tiellä ole puolikaan mullasta... Lapioitavaa riittää, mutta onneksi pihalle on toinenkin ajoväylä, joten lapioinnilla ei ole kiirettä... Kunhan kerkee.

Sittenpä keksin seuraavan ongelman tuosta kasasta. Huomenna on roska-astiantyhjennyspäivä.


Ei pääse roskakuski peruuttamaan pihaan... Ratkaisin asian siirtämällä itse roskasäiliön kasan toiselle puolelle. Ajattelin, että pääsee kuski helpommalla. Täällä on tuo peruuttaminenkin muuttunut maksulliseksi, jos peruutusmatka on yli 40 m. En ole itse etäisyyttä mitannut, mutta ei siitä laskuakaan ole vielä tullut, joten oletettavasti matka on alle 40 m.

Olen ihmetellyt, miksi pihallani ei vieläkään kuki lumikellot. Ei niitä kovin montaa ole edes noussut ylös, laskujeni mukaan 3 tai 4, vaikka istutin n. 30 sipulia. Mutta selitys löytyi puutarhalehdestä (Oma Piha 2/ 2017)... Tänä päivänä monet kaupat eivät myykään perinteistä puistolumikelloa (Galanthus nivalis), vaan turkinlumikelloa (Galanthus woronowii), joka on arempi kuin puistolumikello. Ja turkinlumikellon sipuleita minä olen Lidlistä ostanut, ensi syksynä osaan olla tarkempi ja etsin puistolumikellon sipuleita.
Yksinäinen lumikello
Persiansinililja selvisi hienosti ensimmäisestä talvesta ja pullistelee nuppujaan. Muutama lämmin, aurinkoinen päivä, niin täälläkin päästään nauttimaan ensimmäisistä kevätkukista.

Persiansinililja
 Aurinkoista alkavaa viikkoa!


8 kommenttia:

  1. Ei näy minullakaan lumikelloja. Osa kyllä mielestäni on juuri puistolumikelloja, mutta ei näy niitäkään.
    Huomasin, että meidänkin roskafirma on lisännyt peruutusmaksun. Meillä ei onneksi tarvitse peruuttaa, mutta viemme laatikon valmiiksi portinpieleen, sillä kaikki kuskit eivät sitä omalta paikaltaan hae.
    Mahtava multakasa. Minun suursäkkini on vielä jäässä, joten en pääse multaa käyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulummekohan samaan roskayhtiöön vai onko tämä peruutusmaksu valtakunnallinen trendi ? En minäkään vielä pääse multaa levittämään, koska penkit täytyy kitkeä ensin ja maa on vielä jäässä.

      Poista
  2. Oijoi, todellakin kultakasa tuo multakasa! Jostain pitäisi itsellekin tilata kun on nuo penkit sen verran painuneet.
    Vai että maksaa jos joutuu pitkästi peruuttaan?? Onpa aikoihin eletty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut tyytyväinen tuohon Metsäpirtin multaan, vaikka se onkin tehty helsinkiläisten jätelietteestä.

      Poista
  3. Ihanaa, sulaa multaa. Lumikelloissa voi olla myös samassa pussissa eri lajikkeita. Istutan lumikellot aina heti, kun saan ne. Silti noin puolet pussista on ehtinyt kuivua ja ne eivät nouse. Täytyy joka vuosi lisäillä vähintään yksi pussillinen. Jos ajan kanssa tulisi laajempia kasvustoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että ensi vuonna ostan lisää lumikelloja, mutta sitten katson tarkemmin, että mistä ja mitä ostan. Ei enää Lidlin lumikelloja!!!

      Poista
  4. Komea multakasa. Kokemuksesta tiedän, että kärrättävää riittää, mutta ah niin mieluista kärrättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärrääminen on hyvää hyötyliikuntaa, oikein jo odotan sitä hetkeä :)

      Poista