sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Siivousta ja sisustusta

Välillä paistaa aurinko, hetken kuluttua sataa vettä kaatamalla tai räntää tai rakeita. Ja kesän ensi ukkonenkin on koettu... Yritä siinä nyt sitten puutarhuroida... Onneksi ei sentään tuullut tänään, kun pesin kasvihuoneen laastipaljuja...

Josko näin tänä kesänä ?
Samalla kun kannoin puhtaita paljuja sisälle kasvihuoneeseen, päätin vähän sisustaa sitä uudelleen... Ei sinne yhtään enempää paljuja mahtunut, mutta pelargoneille saan lisätilaa... Tiistaina täytyy poiketa Ikeaan hakemaan pari hyllyä lisää. Toisen laitan istutuspöydän paikalle ja toisen oven viereen. 

Istutuspöydän kannoin sisälle keittiöön... Tähän mennessä olen koulinut taimet lattialla, mutta se käy selänpäälle, joten kokeillaanpa nyt näin... Suunnitelmissa olisi kyllä rakentaa iso istutuspöytä ulos pirtin päätyyn, kunhan jostain löytyy edullinen rosteritiskipöytä.


Jotta työskentelykorkeus olisi sopiva, laitoin pöydän jalkojen alle 10 tuuman pölkyt. Kuinkahan kauan menee ennenkuin kompastun ylipitkiin palkkeihin ensimmäisen kerran ? Tuskin kovin kauaa!!!
Nyt pitäisi ruveta koulimaan kesäpäivänhattuja, ahkeraliisoja ja leijonankitaa... Tomaatit koulin jo lauantaina siellä lattialla.


Kirjoitin itselleni tottakai ylös, että mitä lajiketta kasvaa missäkin kennossa. Arvaa vaan, onnistuinko hukkaamaan sen paperin ? Tottakai... Myöhemmin onneksi löysin sen, joten kesällä ei tarvitse syödä ylläritomaatteja. 

Samalla istumisella laitoin multaan muutaman juurtuneen pelargoninpistokkaan ja pasuunakukan kalikan, niin ikkunatila rupesi loppumaan. Onneksi olin evakuoinut vanhempieni kaatopaikkakuormasta hyllyn. Ajattelin laittaa sen olohuoneen ikkunalle, mutta hylly on liian kapea. Hyvä paikka sille löytyi ikkunan edestä tuolin kädensijojen varassa. Vielä on vähän tilaa jäljellä...


Pitihän sitä aurinkoisina hetkinä vähän myös kiertää pihaa... Tässä muutama otos:

Joku sara

Tarha-alpi, innokas leviäjä

Tunturiunikko
Toivottavasi ensi viikko olisi lämpimämpi kuin edellinen, mutta taitaa olla turha toive. Ensi viikolla taitaa sataa lunta, tai ainakin räntää... Aurinkoista mieltä kaikesta huolimatta 😊

10 kommenttia:

  1. Hyvässä mallissa sinulla kaikki keväthommat! Meilläkin tosi kylmää, ja puutarhamommia ei ole juuri päässyt tekemään

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää. Hyvin voivia ja virkeitä taimia sinulla on. - Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  3. Olisi mukavaa esikasvatella vaikka mitä, mutta tila loppuu helposti, kun kasvit kasvavat. Sinulla on niin hieno määrä pelargonejakin, että ei mikään ihme, että ne tarvitsevat lisää tilaa.

    VastaaPoista
  4. Terhakoita taimia tulossa :) Lämpimämpää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Mukavan tilavaa kasvihuoneessa, vielä ;) Meillä siellä on vielä kaikenlaista roinaa talvisäilytyksessä. Aikamoista vauhtia näyttää sielläkin kaikki vapaa pöytätila täyttyvän:) On tämä vaan ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
  6. Onpa sinullakin tilava kasvari. Omani suhteen ei kyllä paljon sisustamisesta tarvitse puhua. Hyvä, että mahtuu itse tomaattien saa sekaan.
    Oletko katsonut rosteritiskipöytiä kierrätyskeskuksista tai netin roskalavayhteisöissä? Ne kun eivät ole kodeissa muotia, luulisi niitä löytyvän. Minulla on alapihalla puuvajassa istutuspöytänä kahden altaan tiskipöytä. Se ei ole mikään kaunis ilmestys pölkkyjalkoineen, mutta todella toimiva ja hyvä ratkaisu.

    VastaaPoista
  7. Oi onpa sinulla ihanan tilava kasvihuone, sinne mahtuu vaikka mitä. Vaan saisivat ilmat nyt lämmetä ihan tosissaan, että kevät pääsisi alkamaan ajallaan. Ihanan paljon tomaatin taimia, saat niistä varmasti paljon syötävää. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  8. Kiva kasvari ja paljon tilaa kasvattaa. Meillä syödään tänäkin kesänä ylläritomaatteja.

    VastaaPoista
  9. Virkeitä taimia ja ihania keväänmerkkejä puutarhassa! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista