perjantai 25. marraskuuta 2016

Pimeys helpottaa

Se jokasyksyinen syysväsymys iski tänä vuonna todella aikaisin, jo elokuussa. Ja siitä lähtien on hommat jääneet tekemättä, tai jos ne on tehty, niin tehty myöhässä ja huonosti. Puutarhaletkunkin sain vietyä sisälle vasta lumen sulettua.

Mitä minä sitten olen tehnyt, mihin käyttänyt aikaani. En ole lukenut, uusin Harry Potterinkin on aloittamatta, vaikka se heti piti käydä ostamassa. En ole viettänyt aikaani täällä blogimaailmassa, vain harvoin olen jaksanut lukea muiden tekemisistä. Minä olen vain istunut sohvalla ja virkannut, se on homma, jossa ei tarvitse ajatella, riittää että kädet käy. Huiveja on valmistunut ihan kiitettävästi, joten niiden myynnistä saan toivottavasti rahaa ostaakseni sen järjestelmäkameran. Itse asiassa paljoa ei enää puutu sen hinnasta :)

Viikonloppuna eksyin lukemaan blogeja ja teidän postauksenne viime kesästä piristivät mieltä. Toissapäivänä uppouduin itsekin omiin kesäkuviini ja siitä se sitten lähti... Oma pimeys alkoi helpottamaan :) Kevät ja kesä 2017 mielessäni rupesin kaivelemaan siemenlaatikoitani...



Kasvatettavaa riittää, vaikka ei yhtä ainoaa siementä enää ostaisi tai vaihtaisi. Mutta eipä sitä malta olla hankkimatta lisää...

Postilaatikkoon kolahti ensi vuoden vuoden puutarhakalenteri. Sitä olen selaillut ja lueskellut kiinnostavia juttuja esim. erilaisista kurjenmiekoista. Pitäisikö niitä istuttaa lisää ?


Virkatessa katselen mieluusti tv:tä, ja mitä löysinkään YouTubesta: Gardeners World 2016. Virkkuukoukku suihkii itsekseen ja minä kuolaan kevättä ja puutarhaideoita...


Tästä se lähtee, se kevään odotus. Toin jo multapussinkin sisälle. En kylvääkseni, vaan istuttaakseni juurtuneita pistokkaita...

Tsemppiä pimeyden voittamiseen!!!!

10 kommenttia:

  1. Minäkin kahistelin ja kävin läpi yhtenä päivänä siemenvarastojani.
    Joulun jälkeen varmaan alkaakin kova kevätkylvöjen suunnittelu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kohta aloittelen kylvösuunnitelmien tekemistä, ehkä vielä jo ennen joulua...

      Poista
  2. Käsitöitä onkin kiva tehdä tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
  3. Siemenpusseja rapistelemalla pääsee kyllä mukavasti kevään ajatuksesta kiinni. Olen systemaattisesti vähentänyt siemenvarastojani, enkä ole tilannut uusia. Uudet siemenluettelot tulevat siis tarpeeseen.
    Posti toi minullekin uuden puutarhakalenterin. Tykkään siitä kovasti ja siitä on tullut minulle jonkinlainen päiväkirja, johon kirjaan monia asioita, erityisesti puutarhaan liittyviä.
    Käsitöiden parissa on mukavaa viettää aikaa. Se on yllättävän rauhoittavaa. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkirjana minäkin pidän pihakalenteria. Joskus olen aktiivisempi, joskus laiskempi täyttäjä.
      Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Ihana kuulla, että pimeys helpottaa. Puutarhajutut ovat kyllä mukavia juttuja, antavat energiaa talvellakin. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ja aurinko tuovat energiaa, jopa kuvien välityksellä. Mukavaa viikonloppua sinullekin

      Poista
  5. Ihan kohta on joulu ja pian sen jälkeen on jo maaliskuu:-) Aika kuluu kuin siivillä! Ihanaa, uusi kamera, se olisi täälläkin tarpeen!

    VastaaPoista
  6. Tästä postauksesta iski minullekin innostus! :) Viime viikot ovat menneet yhtä lailla pimeydessä ja arjen pyörteissä, puutarhaa en ole muistanut ajatella, eikä blogeja lukea. Mutta nyt aion kääntää kurssia :)

    VastaaPoista