lauantai 26. marraskuuta 2016

Kesäsuunnitelmia

Viime kesänä aloitin mittavan puutarharakennussuunnitelman, josta sain peräti yhden osan valmiiksi kesän aikana. Nyt ajattelin hiukan hahmotella tännekin kokonaisuutta, joka on tuloillaan. Tämän työnimenä on ollut alppiruusupuisto ja ehkä siitä sellainen tuleekin...

Tyhjää täynnä, maaliskuu 2016
Tässä koko alue. Valitettavasti lunta vielä runsaasti, mutta parempaa kuvaa en ole ottanut. Ensi kesänä yritän muistaa ottaa kokonaiskuvia, ei pelkkiä kukkakuvia.


Pienelle paperiarkille piirretty hahmotelma alueesta
Pienelle paperiarkille hahmottelin alueen. Ei mittakaavaa, ei mitään. Helpompi se on sitten maastossa merkkailla niitä alueita, ehkä on, ehkä ei...

Kesän 2016 aikana sain siis tehtyä suunnitelman alareunassa olevan istutusalueen sekä liikenneympyrän. Sitten loppui loma ja pihatyöaika...

atsalea- ja hortensiapenkki
Liikenneympyrä

Tuohon liikenneympyrä kuvaan yritin jo hahmotella alppiruusupenkkiä (sinisellä) ja keskiosan kukkapenkkiä (oranssi)

Alppiruusupenkki toisesta suunnasta
Alunperin suunnittelin, että kaikki alppiruusut olisivat 'P.M.A. Tigersteadia', mutta niin monelta olen nyt kuullut haukkuja sen rumasta kasvutavasta, että ajattelin muuttaa suunnitelmaani. Mutta en paljoa!!! Kaikki alppiruusut tulevat olemaan valkoisia, mutta eri lajikkeita. Hm, löydänkö siis 6 - 7 eri valkoista alppiruusua ? Alppiruusujen eteen tulee jotain kasvia, joka on vielä harkinnassa, ehkä seppelvarpua, ehkä jotain matalaa alppiruusua, ehkä...

Tien varteen suunnittelin istuttavani 1 - 2 kukkivaa puuta. Alkuun suunnittelin oikein purppuranpunaista koristeomenapuuta, mutta väri saattaa riidellä atsaleojen kanssa. Sitten harkitsin valkomarjaista pihlajaa, mutta pihlajan kukat haisevat pahalle. Nyt olen ihastunut, kiitos Kotipuutarhalehden artikkelin kirsikkapuihin. Jospa istuttaisin siihen 2 nappikirsikkaa (p. cerasus 'Rhexii'), sillä on upeat kerratut kukat ja sen pitäisi menestyä myös 2. vyöhykkeellä. Puiden väliin pohdin jotain pensastaryhmää, voi olla myös havuja.

Keskelle tulevan kukkapenkin (yläkuvassa oranssilla, alemmassa oikeanreunan sininen kolmio) ajattelin reunustaa kuunliljoilla ja niiden keskelle istutan jotain keskikesällä ja loppukesällä kukkivaa värikästä kukkaa, ehkä liljoja ja daalioita. Daalioiden huono puoli on tietenkin jokasyksyinen ylöskaivaminen ja talvettaminen, mutta ne ovat niin upeita kukkijoita.

Hankittavaa riittää ensi kesällekin, mutta enpä osta mitään ennenkuin rikkaruohot on kitketty ja multa kärrätty. Kitkeminen vie niin tuhottomasti aikaa, että turha edes haaveilla istuttamisesta ennen elokuuta. Mutta suunnitelmia, niitä on kiva tehdä ja talven aikana kasvisuunnitelmat ehtivät vielä muuttua moneen kertaan. Riippuu ihan siitä, mitä lukee tai katselee (juuri katsoin Gardeners Worldin jakson 6, jossa vieraillaan upeassa daaliapuutarhassa)

Mukavaa viikonloppua ja ensimmäistä adventtia!!!

4 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia tulevalle kasvukaudelle. Onkin järkevää tehdä pihaa alue kerrallaan ja usein näin tehdessä jatkosuunnitelmat hahmottuvat ja jalostuvat siinä samalla kuin itsestään. Saattavat jopa muuttuakin. On myös tietenkin hyvä olla paperilla jonkin asteinen kokonaissuunnitelma, josta voi hahmottaa kokonaisuutta.
    Kerrot haluavasi pelkästään valkoisia alppiruusuja. Oletko harkinnut sekaan esim. hennon vaaleanpunakukkaisia lajikkeita, joiden kukista löytyy usein myös valkoista? Kahden värin yhdistelmä tuo kasvit aina mielestäni paremmin esille.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Kivoja suunnitelmia ja ne vaikuttavat jo hyvin valmiilta, niihin onkin ensi vuonna helppo tarttua! Suunnittelupuuhia on minullakin edessä :)

    VastaaPoista
  3. kivoja suunnitelmia! Kotimaiset alppiruusut ovat parhaimpia, meillä on mikkeliä (marjatan alppiruusu) ja se kasvaa näyttäväksi ja ei ole yhtään harva. Lahjana saatu ulkomainen puistoalppiruusu on taas sitä on.

    VastaaPoista
  4. Hyvät suunnitelmat. Puoliksi siis jo tehty!

    VastaaPoista