sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Keltaista

Siitä on melkein kuukausi, kun olen viimeksi käynyt täällä Bloggerissa. En ole käynyt edes lukemassa muiden blogeja. Mihin tämä aika on oikein mennyt ????

No töissä pääasiassa, ne ovat hidastaneet harrastustoimintaa huomattavasti. On ollut viikonloppumenoja: häitä, synttäreitä, myyjäisiä jne... Ja sitten se jokasyksyinen syysväsymys ja nyt vielä viimeisenä pisteenä i:n päälle syysflunssa. Se kaatoi minut petiin keskiviikkona, eikä vieläköön oikein jaksa mitään... Kävin kuitenkin puutarhakierroksella kameran kanssa...

Tässä etupihan kuulumisia...

Kesäpäivänhattu, sädepäivänhattu ja päivännouto

Sädepäivänhattu

Kesäpäivänhattu ja reunuspäivänkakkara

Kaunopunahattu 'Harvest moon' ei kyllä ole nimensä mukainen

Etelänkevätesikko 'Crescendo yellow' aloitti syyskukinnan

Iltahelokki innostui kukkimaan uudelleen

Kasvanko väärässä paikassa ? Tsinnia

Kehäkukkia

Niin paljon on kesän ja syksyn aikana satanut, että kaikki perennat ovat kaatuilleet, joten kukkapenkit näyttävät hirveiltä sekasotkuilta, vaikka olenkin yrittänyt niitä tukea. Yleensä kehäkukat pysyvät pystyssä, mutta minulla nekin ovat kaatuneet :( Ensi kesäksi pitää hankkia paaaaljon lisää perennatukia ja tolppia, ja tukea kasvit ajoissa.

Keväällä ihan extemporehankittu kanna innostui kukkimaan, vaikka luulin jo kasvattavani pelkkiä lehtiä.


Aurinkoista syyskuuta ja pitkää lämmintä syksyä!!!!

7 kommenttia:

  1. Tämä kesä on ollut täynnä kaikenlaista tukihommaa. Minullakin tuet loppuivat jossain vaiheessa tyystin kesken ja piti hakea kaupasta lisää.
    Väistämättä näin kesän lopulla tulee jonkinlainen uupumus. Toivottavasti se sinunkin kohdallasi on ohi menevää. Samoin toivon flunssasi pian hellittävän, että pääset vielä nauttimaan syksystä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että siellä kasvaa kesäpäivänhattuja. :) Minulla on ollut niitä monena vuotena, tänä vuonna sain muutaman taimen sukulaisiltani ja ensi vuonna kasvatan niitä luultavasti taas itsekin. Se on todellinen loppukesän ja syksyn silmänilo. Yksittäinen kukka kestää pitkään ja uusia nuppuja puskee aina vaan, kun leikkaa kukkia maljakkoon. Aivan mahtava tapaus! =)

    VastaaPoista
  3. Sulla on siellä vaikka mitä hattuja. Se keltainen kaunopunahattu on ihan mieletön! Ja mulle kelpaa kaikki tsinniat vääriinkiin paikkoihin :D

    VastaaPoista
  4. Kauniit keltaiset kukkijat.
    Pikaista paranemista sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kaunista kukintaa hienoissa sävyissä, keltainen ja oranssi sopivat mielestäni hyvin syksyn tunnelmiin.
    Minullakin on ollut kiireinen syksyn aloitus ja blogi ei ole ollut prioriteeteissä ykkönen.. Nyt ajattelin junassa ottaa hieman muiden blogipäivitysten lukemista kiinni :)
    Nopeaa parantumista sinne!

    VastaaPoista
  6. Siellä kukkii ihanasti! Pikaista paranemista!

    VastaaPoista