perjantai 8. tammikuuta 2016

Putkimiehenä, osa 2

Kylmyys vaan jatkuu ja jatkuu, niin ulkona kuin sisälläkin. Hyi että paleltaa...

Perjantaina 8.1.2016 klo 8
Heti torstaiaamuna soitin paikalliseen LVI-liikkeeseen, joka mainitaan Uponorin lattialämmityksen asennus- ja huoltoliikkeenä. Juu, lupasivat tulla iltapäivällä, soittavat etukäteen, jotta pääsen töistä kotiin avaamaan ovia. Eivät soittaneet, eivät tulleet.

Perjantaina aamulla soitin uudelleen, taas lupasivat tulla iltapäivällä ja taas lupasivat soittaa etukäteen. Eivät soittaneet, eivät tulleet.

Hiukan olin jo pessimisti avun saannin suhteen ja pyysin työkaveriltani työkaluja lainaan. Ensiapuohjeena sain sekä isältäni että putkifirmasta, että lattialämmityksen jakotukista pitää irrottaa sähkötoimiset hatut (siniset). Yritin irrottaa niitä jo heti keskiviikkona, mutta eivät ne minun voimillani mihinkään irronneet, eikä minulla ole sopivia putkimiehen työkaluja.



Työkaverilta sain lainaksi parit tukevat papukaijapihdit ja rupesin itse putkimieheksi. Ei enää yhtään vuorokautta kylmässä talossa, kiitos!!! Putkimiehenä olen toiminut aiemminkin, 4 vuotta sitten. Siitä enemmän täällä.

Niinpä lähdin pihdeillä vääntämään sinisiä hattuja irti ja lähtivät muuten yllättävän helposti, kun oli hyvät välineet :)


Eli nyt kun hatut on irti, pitäisi lattialämmityksen olla täysin auki eli saattaa olla, että tuvassa tulee vähän lämmin. Mutta parempi sekin, kuin jatkuva viluttaminen...

Nyt sitten soittoa johonkin toiseen LVI-liikkeeseen, että saan irrotettujen sinisten hattujen tilalle tuollaiset valkoiset käsisäätimet. Niin paljon minua harmittaa tuon firman toiminta, että en ole heille ilmoittanut, että en halua enää heidän apuaan. Saavat soittaa minulle, ja ilolla kerron, että en enää tarvitse heitä IKINÄ!!!!

Lämmintä viikonloppua!!!!

10 kommenttia:

  1. No huh, olipa ala-arvoista palvelua putkiliikkeestä. Teet ihan oikein, kun äänestät jaloillasi. Olen asiakaspalvelu tehtävissä ja tänä syksynä jouduin äänestämään jaloillani kampaamosta, kun ystävällinen kampaaja levitteli perheemme asioita tuttavan tuttaville. Jonkinlaista rotia pitää palvelu alallakin olla. Lämpöistä viikonloppua sinulle kaikista vastoin käymisistä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä äänestän hyvinkin helposti jaloillani. Ihan mitä tahansa en siedä. Nyt täällä on ihanan lämmintä :)

      Poista
  2. Tuo on kaikista ärsyttävintä, kun kohdellaan kuin jotain idioottia eikä sitten vaivauduta edes ilmoittamaan, ettei ollakaan tulossa. Grr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja koska he eivät ilmoittaneet minulle, etteivät tulekaan, niin enpä itsekään aio ilmoittaa heille, etten tarvitsekaan enää apua. Ilkeä olen.

      Poista
  3. Putkiliikkeillä on varmaan näillä pakkasilla niin paljon kysyntää, etteivät pahemmin panosta asiakaspalvelun laatuun... Huono juttu. Onneksi sait hatut irti. Toivottavasti lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrettävää, että putkimiehet ovat kiireisiä tällä säällä, mutta ei heidän pitäisi luvata tulla, jos eivät sitten ehdikään. Se on minusta ärsyttävintä, että odotan turhaan. Nyt on ihanan lämmintä :)

      Poista
  4. Ehkä putkareilla oli tarpeeksi asiakkaita. :/

    Kamalaa vaan kärvistellä kylmässä, +16C on jo aika rapsakka sisälämpötila kun pitäisi nimenomaan päästä sisälle lämmittelemään!

    Mutta aika reipas emäntä olet kun noin vaan tohdit tuollaiseen hommaan tarttua. Ihailen teikäläisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun ei ole omaa kultaa hoitamassa "miesten töitä", niin sitten on pakko tehdä itse. Tällaisinä hetkinä sitä toivoisi asuvansa taloyhtiössä ja voivansa soittaa huoltomiehen apuun. Omakotitalossa vaan kaikki pitää tehdä itse, jos ei saa maksullisia miehiä apuun.

      Poista
  5. Olet todella neuvokas kun itse selvitit tilanteen. Toivottavasti on nyt lämmintä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista