sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Talviaika



Viime yönä se taas alkoi, talviaika. Vielä ei oikein haluaisi, että talvi tulisi. Niin paljon on ulkona vielä tehtävää. Tämä viikonloppu minun piti viettää vanhempieni luona, kun en lomaviikolla heille mahtunut. Tiistaina sain puhelinsoiton vanhemmiltani, että sopisko, jo he tulisivatkin tänne. Tottakai sopi, varsinkin kun olin jo heitä hiukan odotellut, tai ainakin syntymäpäivälahjaani. Äitini päätti muutama vuosi sitten, että minä tarvitsen roskakatoksen ja hän lupasi ostaa sellaisen synttärilahjaksi. Lahjan hankkiminen tuottikin ongelmia, koska roska-astiani on normaalia isompi eli 360 litrainen lajitteluroskis. Kaikki valmiit olivat pienille 240 litraisille tai sitten sellainille valtaville laatikoille. Niinpä he sitten teetättivät sellaisen...


Naapurin avustuksella siirsimme sen peräkärrystä paikoilleen kivituhkapedin päälle. Sen jälkeen isäni naputteli huopakaton paikoilleen ja me äitini kanssa sivelimme katoksen puunsuoja-aineella. Ensi kesänä katos saa kauniin punavalkoisen maalipinnan ja kukkalaatikot sivuilleen. Hieno lahja, kiitos Äiti ja Isi!!!

Viikonlopun aikana ehdin paljon muutakin... Irrotimme ja puhdistimme äitin kanssa papusalot ja vein ne varastoon odottamaan ensi kesää. Räystäskourut sain vihdoinkin tyhjennettyä koivunlehdistä ja linnunpesistä...



Ja ihan viimeiseksi vanhempieni jo lähdettyä pesin taas yhden satsin ruukkuja. Näin syksyllä sitä tuskailee, että miksi ihmisellä pitää olla niin paljon kukkaruukkuja pihalla. Keväällä nämä tuskailut on jo unohtanut ja innolla suunnittelee uusia istutuksia ja taas seuraavana syksynä kiroilee.


Vielä jäi yksi satsi pestävää, sitten on ruukut pesty. Syystöistä on tämän jälkeen enää jäljellä kasvihuoneen siivous ja pesu. Sitten voin käpertyä talviunille ja ruveta suunnittelemaan ensi kevään kylvöjä ja istutuksia...

Eilen illalla juhlimme vanhempieni kanssa minun ja taloni 5-vuotista yhteistä taivalta. Merkkipäivään on vielä viikko aikaa, mutta halusin juhlia merkkipäivää yhdessä vanhempieni kanssa, koska he ovat auttaneet minua niin paljon.

Takapiha kesältä 2011
Sama kohta kesältä 2014, kuvattu toisesta suunnasta
Olipa hauska etsiä kuvapareja, taidanpa jatkaa niiden etsimistä talvella...

1 kommentti:

  1. Hienon lahjan sait! Onnea! Meidän pitäisi hankkia roskakatos myös.

    VastaaPoista