maanantai 15. joulukuuta 2014

Saaren kartanon Joulumassa

Viikonlopun vietin joulutunnelmissa Lohjalla Menneen ajan joulumarkkinoilla. Sää ei suosinut lauantaina, mutta eipä onneksi ollut myrskyäkään. Sunnuntaina olikin jo mukavampaa, kun jopa aurinko näyttäytyi hetkellisesti. Markkinat on hyvä paikka esitellä vuoden käsityötuotoksia ja yrittää kaupata niitä. Tämän vuoden myynti ei ollut kovin hyvä, mutta ensi vuodeksi olen jo ilmoittautunut, koska ihmisten katselu ja jutustelu asiakkaiden kanssa on hauskaa.

Tänään jatkoin joulun tunnelmointia vierailemalla Saaren kartanon Joulumaassa. Olen kuullut tapahtumasta paljon hyvää, mutta mikä ja millainen tapahtuma on, sitä en tiennyt. Houkuttelin ystävän mukaani ja lähdimme tutustumaan...

Joulumaa oli rakennettu puutarhakoulun kasvihuoneisiin. Ensin oli vastassa joulumetsä. Siellä oli näytillä kotieläimiä, joista itse ihastuin kahteen alpakkaan...

Alpakkapienokainen, joka ei halunnut poseerata
Joulumetsästä suuntasimme joulukirkkoon...

Alttari

Kirkon koristepylväs
Joulukirkon takana oli markkinatori, jossa paikalliset ja vähän kauempaakin tuleet myivät käsitöitä, leipomuksia, säilykkeitä ja hunajaa. Niitä oli kiva katsella ja ehkä jopa varastaa ideoita, mutta ainoa ostokseni oli kirja, käsityökirja, jossa opastetaan tekemään keppihevoselle varusteita. Sen annan kummitytölleni, joka on erittäin innokas keppariharrastaja.

Kukka-asetelma, kasvihuoneiden yhdyskäytävässä

Joulutähtimeri
Myymälän puolelta löytyi upeita kukkakimppuja, joissa monessa oli käytetty amarylliksia. Mutta ihaninta oli joulutähtimeri kasvihuoneessa. Oli valkoista, punaista, keltaista, pilkullista, oli yksilatvaisia, oli monilatvaisia, mutta kaikki olivat isoja!!!! Jos minulla ei olisi kukkivaa amaryllista, olisin aivan varmasti ostanut joulutähden, niin ihania olivat.

Joulutähtikasvihuoneen perällä oli ovi, jossa luki "Vain henkilökunta". Ovi oli hiukan raollaan, kurkistin raosta ja siellä ne olivat, Saaren kartanon ihanat pelargonit!!!!! Työntekijän mukana pääsimme ihailemaan niitä läheltä, hänelle suuri kiitos ja kumarrus, oli tuoksuvia, oli tulppaaneja, oli valkoisia, oli punaisia, oli oransseja, oli kaikkea!!!! Ja kyllä, kalenterista on varattu jo yksi lauantai, koska Saarella on taas tulevana keväänä pelargonien pistokasmyyntiä!!!! Sinne on tänä vuonna pakko päästä...

Vähitellen alkaa oma mielikin saavuttaa joulutunnelmaa, joulumarkkinat osaltaan luovat tunnelmaa, mutta myöskin työstressin helpottuminen. Suunnitelmissa on tehdä hiukan joulusiivoa. Kutsun sitä joulusiivoukseksi, mutta itse asiassa se on vuosisiivous, koska en ole aiemmin jaksanut. Ehkä nyt jaksan, tai jos en jaksa, niin sitten teen sen myöhemmin. Ei enää stressiä, vaan rentouttavaa joululomaa!!!!

7 kommenttia:

  1. Mukava kuulla stressin helpottavan. Eipä se jatkuva stressi ole terveellistä. Mulla se vielä jatkuu, vaikka ei järkevästi ajatellen pitäisi olla mitenkään raskasta, mut vaan tuntuu siltä.
    Viikon päästä alkaa joululoma! Oikein rentouttavaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. En olisi itse halunnut jäädä sairaslomalle, mutta minulle ei annettu vaihtoehtoja. Nyt huomaan, että lääkäri oli oikeassa. Elämään on tullut värit takaisin...

      Poista
  2. Pöh, ehdit ensin! Mutta kai Saaren kartanon joulumetsää voi näyttää useammassakin plokissa.

    VastaaPoista
  3. Olisipa ollut mukava moikata sinua kojullasi, sillä seikkailin Lohjan markkinoilla sunnuntaina. Ja siivota ehtii joulun jälkeenkin.Nyt on niin pimeää päivälläkin, ettei kukaan huomaa, vaikka nurkissa olisi lehmän kokoisia villakoiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut mukava tavata, minut tavoittaa markkinoilta ensi vuonnakin...

      Poista
  4. Mä en ole markkinaihmisiä, mutta tuollainen joulutähtimeri on ihana! Ylipäänsä kasvihuoneissa on ihanaa kuljeskella, ihastella ja ihmetellä. Kesäkukkien kanssa on sama, en niitä juurikaan osta mutta tykkään käydä niitä katselemassa. Firmalle todella tuottava asiakas.

    Mä en siivoa erityisesti jouluksi, mutta talven aikana on melkein pakko käydä koko talo paremmin läpi kun muuten ei-mulla-oo-aikaa eikä mua-kertakaikkiaan-huvita. Kyllä siitä jotenkin hyvän mielen saa kun kaappi on edes kerran vuodessa järjestyksessä. Muuten joulupäivänä on hyvää aikaa siivota, me ollaan monesti silloin siivottu erityisesti jos ollaan oltu aatto pois kotoa ja tultu sopivasti joulupäivänä kotiin.

    VastaaPoista
  5. Minusta jokainen saa siivota juuri silloin, kun se itsestä tuntuu hyvältä; ennen joulua, jouluna tai joulun jälkeen. Kunhan muistaa lepäillä riittävästi, eikä ota siivouksesta turhaa ressiä.

    VastaaPoista