lauantai 30. marraskuuta 2013

Ruuanlaittoa, leivontaa ja neulontaa

Tänään olen ollut todella reipas, mutta toisaalta erittäin laiska. Ulkona on ollut ihana ilma, mutta minä olen käynyt ulkosalla vain sen verran, että hain puita. Ja puutahan on kulunut...

Aloitin aamun sytyttämällä tulet uuniin, koska leivonta- ja ruuanlaittosuunnitelmia on paljon. Liekkejä katsellen nautin aamuteen ja jatkoin keskeneräisen harunin neulomista. Välillä lisäsin puita, puoli yksitoista sain hiilet kolattua ja pellit kiinni, tunnin kuluttua ensimmäinen leivonnainen uuniin. Ensiksi tein eräästä joululehdestä löytämäni ohjeen mukaan päärynä-piparipiiraan. Ohjeen mukaan piiraaseen olisi voinut ostaa valmiin piparitaikinan, mutta minä värkkäsin taikinan itse jo torstaina, kun kaikki tarveaineet löytyivät kaapista. Ja pinnalle tuli päärynäviipaleita, omena-kanelimarmeladia, voita ja sokeria. Sokerin määrän kyllä puolitin ja hyvä niin, koska tällaisenakin on makeaa. Taivaallisen hyvää, voin tehdä toistekin! Ohjeen mukaan piiraaseen olisi pitänyt tulla myös pähkinärouhetta, mutta allergisena jätin ne pois.

Pikkujouluherkkuja

Valitettavasti uuninlämmitys ei ihan onnistunut, lämmitin liikaa. Joten jouduin pitämään 4 tunnin tauon paistamisessa, että sain lämpötilan laskemaan alle kahdensadan. Seuraavaksi uuniin meni herkkuruokani bataattilaatikko, jonka teen äitini perinteisellä lanttulaatikon ohjeella. Joskus jopa kuvittelin, että voisin viljellä itse bataattia. Se kasvaa ja kukkii kauniisti Suomen kesässä, mutta ei jaksa tehdä mukuloita. Siispä bataatit pitää hankkia kaupasta.

Bataattilaatikkoa ja päärynä-possupataa

Bataattilaatikko on tarkoitettu joulupöytään, mutta päärynä-possupataa syödään ensi viikolla. Vielä viimeisenä uuniin meni Joulu maalla lehdestä löytynyt Kartanon saaristolaisleipä. Ohjeen mukaan leivät olisi pitänyt paistaa vuuissa, mutta eihän minulla sellaisia ole. Joten lisäsin jauhojen määrää ja laitoin hiukan öljyä taikinaan ja paistoin leivät limppuina. Puolivälissä paistamista leivät piti voidella siirappivedellä, niinpä nyt on lattia ja leipälapio tahmeena, vaikka kuinka yritin suojata uunin edustaa. Nyt leivät saavat tekeytyä liinan alla huomiseen. Aamiaisella koemaistetaan....

4 Kartanon saaristolaisleipää
Ja joka välissä ja aina kun olen ehtinyt, olen neulonut harunia. Se valmistuu huomenna tai joskus, koska huomenna pitää varmaankin siivota ja pyykätä ja NAUTTIA ENSIMMÄISESTÄ ADVENTISTA!!!!

Rauhoittavaa Ensimmäistä Adventtia!!!!!

3 kommenttia:

  1. Jos asuisin naapurissa, kävisin teillä riesaksi asti nauttimassa leivinuunin lämmöstä ja kaikista ihanista leipomuksista. Rauhoittavaa adventtia!

    VastaaPoista
  2. Ihania herkkuja oot tehnyt. Tuoksu tulee tänne asti :)))

    VastaaPoista