torstai 5. syyskuuta 2013

Syksy on täällä...

Syyskuu eli syksy, mutta onneksi aurinkoa riittää. Työpäivän jälkeen on mukava mennä ulos puuhastelemaan vähäksi aikaa. Vaikka oikeasti kun miettii, että mitä on saanut aikaiseksi, niin tulos on melko vähäinen. Mutta mitä siitä, ulkonaolo piristää!

Tänään oli onneksi lyhyt työpäivä ja olen ehtinyt nauttimaan auringosta ja on ollut aikaa keskittyä pihatöihin. Aluksi siirtelin perennoja, päivänlilja siirtyi päivänliljapenkkiin ja sen tilalle muutti vauvalasta viime syksynä kylvetty palava rakkaus. Vielä siirtoa pois vauvalasta odottelee loistoesikot...

Tarkoitukseni oli tänään kiivetä saunamökin katolle mittaamaan savupiipun päälle valettua kakkua. Olin suunnitellut itselleni köysituen, mutta köysi olikin liian lyhyt, eli ei onnistunut. Enkä uskaltanut ilman mitään apuja yksinäni kiivetä katolle. Ehkäpä saan viikonloppuvierailta apuja...

Joten mitä sitten tekisi ??? Niinkuin täältä nyt tekeminen loppuisi. Uusia projekteja en enää aloita, yritän vain saada vanhat projektit valmiiksi. Niinpä päätin ruveta valmistelemaan puupinolle paikkaa metsään. Haavat, pari koivua ja kuusta kaadettiin jo viime keväänä, koivut ja kuuset ovat jo pinoissa metrisinä pölleinä, mutta haavat on pätkinä ja halkaistuina olleet kasalla. Niille rupesin tekemään pinon paikkaa. Ja parin puun väliin se mukavasti meneekin, ei tarvitse hakata maahan pystypuita. Pinon pohjaksi asettelin kieroja haavanoksia, niin ettei pino makaa ihan kiinni maassa. Ja sitten vaan kantamaan...


Ihan kaikkea en jaksanut kantaa, mutta kantamista siivitti puukasan vierestä löynyt yllätys...


Onneksi en tallonut tätä herkkua... Viime vuosi oli niin huono sienisyksy, etten saanut yhtään suolasieniä. Tämän kaveriksi on löytynyt muitakin kararouskuja omalta pihalta, niin että saan yhden pienen annoksen sienisalaattia.

Pihakierros toi hymyn huulille, kukkiihan täällä vielä jotain...





4 kommenttia:

  1. Ulkona oleminen todellakin piristää ja kun samalla tekee jotain pientäkin hommaa, saa lisää hyvää mieltä. Tällainen aurinkoinen syksy on kyllä ihana ja houkuttelee ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nämä aurinkoiset kelit jatkuvat vielä piiiiiitkään

      Poista