maanantai 25. huhtikuuta 2011

Ihana pääsiäisipäivä

Luoja, että mulla on ihana sauna. Tai siis se antaa taivaalliset löylyt, hankaluutena on, että kyseisessä talossa ei ole juoksevaa vettä...

Ja saunanlämmityskin otti aikansa, noin 4 tuntia. Mutta se sujui puutarhanhoidon lomassa... Tää pääsiäinen tais olla eka, jolloin matkalta oli kiire kotiin, siis puutarhaan. Aamulla heti kymmeneltä lähdin kokeilemaan uusia oksasaksiani aroniaan. Ohuet oksat katkesivat hyvin, paksumpia oksia varten piti hakea kirves liiteristä. Nyt on aroniasta enää jäljellä oksantyngät, mutta nekin katoavat kunhan jaksan aloittaa kaivuu-urakan.

Pienen levon jälkeen (flunssa vienyt voimat) kanniskelin oksat pirtin taakse aumakompostin pohjaksi. Kompostin paikkaa piti kuitenkin hiukan siirtää, koska suunnitellulla paikalla kasvoi punavuokkoa pieni mätäs. Ne oli pakko säästää, kun muita kukkasia ei näkynyt lähistöllä.
Saunan lämmetessä haravoin etupihaa, syksyn lehdet ja kuollut ruoho piti saada pois. Seinänviereltä paljastui muurahaispesän lisäksi skillaa ja akilleijaa. Saostuskaivon viereltä parin laudan alta pilkisteli narsisseja.

Haravan varressa suunnitelmat jotenkin konkretisoituivat. Nyt tiedän mansikka- ja vadelmapenkkien paikat.  Herukoiden paikkoja täytyy hiukan vielä pohtia, samoin luumun ja tyrnin. Tilaa onneksi riittää...