maanantai 4. kesäkuuta 2018

Autotalli ja sokkeli 😬

Ukrainanvihma

Tuli kesä ja lämmin... Ja torstaina tuli sähköpostiini viesti, että autotallin sokkeli on käyty testaamassa (en tiedä koska) ja ettei sokkelin betonin lujuudet olekaan kehittyneet odotelulla tavalla. Lujuuden pitäisi olla 37 yksikköä, niin nyt se jää noin 28 yksikköön.

Kerrottukukkainen pikkutalvio

En ole saanut tutkimusraporttia, mutta sain perustusten tekijältä kirjallisen, allekirjoitetun vakuuden, että sokkeli kuitenkin kestää. Tällä vakuudella en kuitenkaan tee mitään, koska minä en ole sopimussuhteessa heidän kanssaan, vaan minulla on sopimus Kastellin kanssa.

Viikonloppuun asti odotin, että Kastelli olisi ottanut kantaa sokkelin kuntoon. Mitään ei kuulunut, joten laadin kirjallisen reklamaation ja nimesin sen osaksi 2, ensimmäisenhän tein jo joulukuussa.

Keltakurjenmiekka, itsekasvatettu siemenestä, ensimmäinen nuppu
Tänään maanantaina sain vastauksen, että valitettavaa, että on ollut huono betonierä... Joo, tosi valitettavaa!!!! Kysyin Kastellin toimenpiteitä asian korjaamiseksi ja ehdotin, että he valaisivat sokkelin uudelleen paremmalla betonilla. Sitä he eivät kuulemma tee (en oikeasti uskonutkaan siihen). Lupasivat kuitenkin, että voivat allekirjottaa vastaavan vakuuden kuin perustuksen tekijä.



Pitääkö tyytyä tuohon, että tilaa ja maksaa priimasta, mutta saa sekundaa ??? Ei minusta. Mietin asiaa yön yli ja aamulla kirjoitan vastineen, oman vaatimuslistani... Mutta kyllä ärsyttää ja ajatus on, että EI IKINÄ ENÄÄ... Vaikka pakko todeta, että tämä ei ole Kastellin aiheuttama ongelma, vaan heidän alihankkijansa, mutta he siitä silti vastaavat.


Onneksi on loma ja saa purkaa aggressioita puutarhassa. Olen kitkenyt kämmenen rakoille, olen heiluttanut kirvestä ja vielä pitäisi viikata pyykkiä...

4 kommenttia:

  1. Tuntuu, että nykyisin joutuu vääntämään ihan kaikista asioista. Tavallinen ihminen ei voi edes oikeuteen isoa yritystä vastaan mennä, kun oikeudenkäyntikin on niin tuhottoman kallista. Varmasti harmittaa.

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti hyvittävät edes hinnassa.

    VastaaPoista
  3. Onpa kurjaa. Toivotan sinulle kovasti tsemppiä asian hoitamiseen.

    VastaaPoista