perjantai 20. huhtikuuta 2018

Pihakierroksella

Palloesikko
Hui, mikä viikko on takana: kokouksia, diskoa ja tolkutonta väsymystä. Viikonloppu meni Helsingin Kevätmessuilla ja renkaanvaihtoretkellä vanhempien luo. Kevätmessuistakin piti tehdä postaus, mutta enpä vaan ehtinyt. Eipä siellä nyt mitään ihmeellistä ollutkaan, multaa tilasin ja pelargoneja ostin...

Etelänkevätesikko
Multakuormakin tuotiin jo alkuviikosta. Olin miettinyt purkupaikan ja jopa merkinnyt sen puutolpilla.  Tiesin, että purkupaikka on haastava, liian haastava, ei onnistunut purku siihen. Mutta on pakko todeta, että kyllä kuljettaja on yrittänyt, mutta renkaat ovat uponneet aika syvälle. Niinpä hän oli purkanut lastin autotallin viereen, eikä ollut tukkinut ajoväylää.


Tänään aloitin mullan kärräämisen uuteen kivipenkkiin. Vielä ei olisi kiirettä, mutta kun kasa on niin lähellä autotallia, että en saa tikkaita pystyy seinää vasten. Minun on maalattava otsalaudat, koska sadevesijärjestelmät tullaan asentamaan pikapuoliin ja maalaaminen on paljon helpompaa ilman niitä vesikouruja. Muuten lumi onkin hyvin sulanut pihalta, mutta sieltä kasan alta sitä löytyi vielä...

Jouluruusu
 Pihakierroksen tekeminen on yhtä juhlaa. Aina on jotain uutta noussut. Viikonlopun työlistalla onkin, sään salliessa kukkapenkkien siistimistä, talventörröttäjien katkomista ja uuden mullan lisäämistä kukkapenkkien pinnalle.


Lamoherukka oli minulle vain maanpeitekasvi. Mutta keväisin se on ehdoton suosikkini, niin aikaisin se rupeaa avaamaan silmujaan. Olen innoissani siitä ja olenkin yrittänyt levittää sitä varsipistokkaista. Lanoherukalla on hyvä kasvupaikka kaivon vieressä, etelärinteessä.


Sinivaleunikkokin on selvinnyt talvesta. Karvaisia alkuja on noussut useampia... Samasta penkistä on noussut myös esikko (Primula Belarina Rosette), joka selviäminen oli epävarmaa. Luultavasti näiden selviytymistä auttaa päälle kolattu lumi, eli kasvit eivät pääse paleltumaan. En todellakaan ole innokas lumitöiden tekijä, kolaan ainoastaan kapean polun talosta autotallille ja ajouran autotallista tielle. Mutta sen verran sitä kolattavaa on ollut parina talvena, että kukkapenkin päälle on tullut kunnollinen kerros lunta.

Mitähän uutta huomisella pihakierroksella löytyy ???? Aurinkoista viikonloppua!!!!

4 kommenttia:

  1. Nyt löytyy todellakin kaikkia aarteita. Ihania sellaisia.

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt kierroksellasi :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Kasvuun lähtemistä on ilo seurata

    VastaaPoista
  4. Jouluruusu ja sinivaleunikko ovat sellaisia aarteita, että ihanaa, kun olet saanut ne selviytymään talvesta!

    VastaaPoista