torstai 5. tammikuuta 2017

Aina sattuu ja tapahtuu...

Olet jo ehkä kuullut uutisista, että Porvoossa on vesikriisi. Vesitornista oli löytynyt pieni määrä E. coli -bakteeria... Klooraus aloitettiin heti ja kaikki myöhemmin otetut näytteet ovat olleet puhtaita. Vesilaitos hoiti mielestäni tiedottamisen hyvin, sain henkilökohtaisen tekstiviestin. Tosin puhelimeni piipitti niin hiljaa, etten kuullut sitä. Tuntia myöhemmin äiti soitti, että olenko tietoinen asiasta, hän oli lukenut siitä Ilta-Sanomista. No enpä ollut... Ja niin laitettiin vettä kiehumaan... Pakko sanoa, että eipä tuo vesikriisi minua ole hirveästi hetkauttanut, vettä olen keitellyt, mutta ei sitä yhden hengen taloudessa ihan järjettömiä määriä kulu. En ole erikseen lähtenyt kaupunkiin ostamaan, saati hakemaan jakelupisteistä vettä. Tänään kauppareissulla otin kanisteriin muutaman vesilitran, mutta ostovettä, sitä en hankkinut itselleni. Ystävälleni ostin 5 litran pöntön, koska hän palaa ensi yönä ulkomailta, jottei hänen ensi töikseen tarvitse ruveta vettä keittämään. Alkuviikkoon asti keitellään vettä, koska ei se kloorattu vesikään ole vielä tänne asti ehtinyt...

Vesikriisin lisäksi tuli kunnon talvipakkaset... Aamulla oli vähän viileä herätys...


Kuvaa otettaessa oli sisälämpötila noussut jo asteella, kun siirsin lämpömittarin kauemmas ikkunasta... Kiireesti tulet leivinuuniin, niin saadaan tupa vähän lämpimämmäksi. Lisäksi laitoin tulet saunamökin leivinuuniin, jottei pelargoneja palella, eikä sähköä kulu niin paljoa. Onneksi tiistaina saatiin lunta, jonka keskiviikkona kolasin kukkapenkkien päälle, niin että perennat ovat paremmin suojassa kovilta pakkasilta.

Lumitöitä, kompostin tyhjennystä, polttopuiden hakemista, miten onnistuinkaan lukitsemaan eteisen välioven...


Ovi on entinen ulko-ovi, josta lukko siirrettiin uuteen ulko-oveen. Ja nyt jostain syystä, olinkin nostanut oven sivussa olevan lukitusnipukan ylös. Ovi meni lukkoon, vaikka siinä ei ole edes lukkoa!!! Siinäpä sitä oli ihmettelemistä... Ystäväni saapui myös sopivasti kylään, hänelle piti hihkua makuuhuoneen ikkunasta, että sisäänkäynti on siirtynyt väliaikaisesti takapihan puolelle... En kehdannut heti tunnustaa tyhmyyttäni ja soittaa isältä apuja, vaan kaivoin ruuvimeisselin esiin ja irrotin ovesta kahvan yläpuolella olevan peitelevyn. Ajattelin, että sitten saisin ikkunakahvalla avattua oven. Ei onnistunut... Ei myöskään ruuvimeisselillä... Sitten keksin kokeilla vessan avainta ja sillä sain lukon auki. Huh, äkkiä nipukka takaisin ala-asentoon ja teippiä päälle, ettei vahinko toistu enää ikinä...

Jotta kaikki ei olisi niin negatiivista, niin jotain hyvääkin. Facebookissa on paikallinen Lahjoitetaan -ryhmä, johon kuulun. Sieltä olen löytänyt aina joskus jotain kiinnostavaa. Niin nytkin, 7 ihanan vihreää kukkapurkkia... Varasin ja hain ne tänään kauppareissulla. Juuri minun vihreitä...


Näihin on hyvä laittaa pelargoniruukkuja ensi kesänä... Kesä lähestyy ja siemenlaatikkoa on tullut jo rapisteltua moneen kertaan, siemenpusseja on jo lajiteltu keittiön pöydälle, kohta päästään tosi toimiin... Ensimmäiset itäneet tomaatinalut pitäisi laittaa jo multaan, mutta yritän venyttää multahommia ensi viikkoon, kun ei käsienpesua tarvitse tehdä keitetyllä vedellä...

Aurinkoista loppiaista!!!

12 kommenttia:

  1. Toivottavasti vesikriisinne selviää. Onneksi ovikriisistä selvisit kunnialla. Ihanat pikkuiset kukkaruukut olet saanut.
    Sinulla on jo ihan selvästi kesäajatuksia; minä elän vielä joulutunnelmissa. - Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on todella kevätfiilikset, ei haittaa vaikka pakkasta oli yli 20 astetta. Kriiseistä selviää, kunhan ei stressaa liikaa, eivät ne silti mukavia ole

      Poista
  2. Tuosta vesikriisistä onkin uutisoitu melko paljon. Onneksi se ei saanut mitään pahempaa aikaan.
    Minäkin elän vielä jouluisissa fiiliksissä ja nautin, kun voin ihan hyvillä mielin laiskotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nautin laiskottelusta, mutta jossain vaiheessa kaipaa jo tekemistä. Siksi varmaan onkin kevätpuuhat mielessä :)

      Poista
  3. Olipa hyvä että en päässyt lähtemään Porvooseen vaan jouduin jäämään kotiin...:D
    Eikai, ei ole naurun asia, luin että Nokialla vesikriisin seurauksena ihmisiä on sairastunut vakavasti, pysyvästi ja vaikeasti. Vesi on jotenkin niin itsestäänselvää ettei tälläisiä asioita tule edes ajatelleeksi.

    Sama se on kun tulee sähkökatko ja heti ollaan aivan ihmeissään että MITÄS NYT. toivon hartaasti ettei nyt tule kun on näin kylmä, pitää vielä hätätapauksessa hakea kanat sisälle takan viereen kun kanalassa on ainoastaan sähkölämmittimiä.

    Ovihässäkkä kuulostaa ihan mun elämältäni. Onneksi olit kuitenkin sisäpuolella etkä ulkopuolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät, että jäit kotiin. Ei tämä vedenkeittäminen niin herkkua ole. Mutta helpommalla minä yksinäisenä olen päässyt kuin lapsiperheet. Jotain positiivista siis...

      Ovikriisiä jouduin ratkomaan niin sisä- kuin ulkopuolelta, että sain sen auki. Onneksi siis on myös takaovi :)

      Poista
  4. Todella huono juttu tuo veden saastuminen!

    Upeat ruukut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minustakin ruukut ovat todella kauniit ja ihan minun väriseni :)

      Poista
  5. Saitpa hienot ruukut!
    Nuo vesijutut on kyllä ikäviä vahinkoja. Ihan puistatti kun on kuunnellut uutisia. Välillä tuntuu että miten tuollaiset voi tunnistaa ajoissa, kun itekin lipitän vettä hanasta ihan vähän väliä. Siis ei mitenkään, jos se ei maistu. Radio ei ole useinkaan auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tuollaisia vesijuttuja pysty tunnistamaan ajoissa, jos vesi itsessään näyttää kunnossaolevalta. Täytyy vaan pystyä luottamaan, nytkään bakteereja ei ole löytynyt kuin pieniä määriä yhdestä näytteestä... Ei mistään muualta, eikä tästä näytteenotto paikasta tämän jälkeenkään...

      Poista
  6. Hih, onneksi sait lukituksen pois. Kivat ruukut. Aika inha tuo vesihomma.

    VastaaPoista