perjantai 14. lokakuuta 2016

Melkein joulu

Ei, en ole vielä aloittanut jouluvalmisteluja, en todellakaan, ei vielä näin aikaisin... Mutta sain paketin...

Viime keskiviikkona tein tilauksen Karnaluksiin. Vihdoinkin olivat saaneet lisää käyttämiäni lankoja, eikä minulla ole nyt aikaa lähteä visiitille myymälään, joten tein tilauksen... Istuin siis koneen ääreen ja mietin, että tuota tarviin ja tuota ja tuota ja... Mutta tulevat sitten samoilla postikuluilla...


Täytyy kehua nopeaa toimitusta. Keskiviikkoiltana tein tilauksen ja jo tiistaina olisin saanut paketin, jos olisin vastannut puhelimeen kesken työpäivän. En ehtinyt, kuten en keskiviikkonakaan... Torstaina oli postilaatikkoon jätetty saapumisilmoitus ja kotiinkuljetuksen puhelinnumero. Heti tietysti soitin siihen ja sain kuulla, että paketti tulee postinkantajan mukana aikavälillä 13 - 17. Hei haloo, mä olen töissä!!!! Onneksi oli luvattu poutaa, niin sanoin, että paketin saa jättää portaille, jos en ole kotona. Ehdin kuitenkin kotiin ennen pakettia...

Mikä kutkuttava tunne, kun pääset avaamaan sitä... Ei siinä pitäisi mitään jännittävää olla, kun olen itse kaiken tilannut, mutta silti...



Kyllä niistä melkoinen kasa tuli, kun tyhjensin kaiken keittiön lattialle... Riittää taas virkattavaa vähäksi aikaa...

Saumurilankojen väri, kuten myöskään kuminauhojen, ei ihan osunut nappiin, mutta varmasti tulee nekin käytettyä...


Sormet syyhyävät jo halusta virkata, mutta enpä vielä aloita, vaan lähden ystävien kanssa juhlistamaan loman alkamista... Rentouttavaa lomaa kaikille, joilla se nyt alkoi :) Muille rentouttavaa viikonloppua!!!!

8 kommenttia:

  1. Mahtava paketti. Tuo kyllä peittoaa paremmankin joululahjan. Karnaluksin nettisivut ovat vähän vaikeaselkoiset, mutta ehdottomasti sieltä kannattaa myös tilata. Jonkun kerran Tallinnaan mennessäni olen tehnyt niin, että teen netissä tilauksen etukäteen ja ilmoitan, milloin tulen sen itse noutamaan. Helpottaa ja nopeuttaa asiointia myymälässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä idea, että tekee tilauksen etukäteen ja sitten vaan hakee sen, kun on Tallinnassa. Kiitos :) Se Karnaluksin kassasysteemi on niin järkyttävän hidas...

      Poista
  2. Onpas kertakaikkiaan ihana lähetys. Nyt sitten vaan virkkaamaan ja neulomaan. - Mukavaa neulomisviikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Onpa hieno paketti. Siinäpä onkin loman ajalle puuhaa. ;)

    VastaaPoista
  4. Melkoinen paketti! Tekemistä pimeneviin iltoihin :) Mukavaa lomaa!

    VastaaPoista