sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kevät keikkuen tulevi....

Räystäistä tippuu vesi, lumi roikkuu räystäiltä, auto uppoaa pihan sohjoon, mutta mitä siitä on maaliskuu ja kevät!!!!

Kuinka ihanaa olikaan tehdä siementilausta pari viikkoa sitten. Ensi penkoa omat siemenvarastot ja sen jälkeen tutustua Isoäidin kataloogiin ja tehdä tilaus. Aion kokeilla, miten hyvin ylijääneet viimevuotiset siemenet itävät. Voi olla, että myöhemmin on tehtävä uusi tilaus, jos vanhat eivät idä lainkaan, mutta pihi-minä haluaa kokeilla niitä silti.

Selkeä kokeilu on myöskin vuodelta 2006 olevien isokaunosilmän siementen kylvö. Ne löytyivät laatikon pohjalta unohtuneina, mutta yllättävää kyllä, niiden parasta ennen päiväys on 1/2010. Siis vanhoja ovat, mutta ei haittaa. Samoin aion kylvää itse keräämiäni kehäkukan siemeniä vuodelta 2006, katsotaan tuleeko niistäkään mitään. Muut siemenet ovat sentään vaan viime kesältä...

Siementilauksen ja kylvösuunnitelman tein ajatuksella, että kasvatuslaatikkoni todella valmistuvat. En ole vielä edes aloittanut niiden tekemistä. Suunnitelma tai siis piirustukset ovat valmiina, enää laudat puuttuvat. Ei sen enempää siitä projektista, vaan tulevista kylvöistä: vanhalle kasvimaalle laitetaan juureksia, porkkanaa, punajuurta, lanttua ja sipulia. Tuleviin laatikoihin aion kylvää papuja, kesäkurpitsaa, avomaankurkkua ja yrttejä sekä salaattia. Sopiviin väleihin kehäkukkaa, ruiskukkaa ja kurkkuyrttiä. Niiden tehtävänä on kaunistaa, mutta myös ehkäistä tuholaisia.

Tänään aloitin kevään myös huonekasveille: Kasvit saivat ensimmäiset lannoitevedet tänään talven jälkeen. Sen lisäksi toin kaktukseni sisälle. Ne viettivät pari kuukautta saunamökin viileydessä (6 - 10 astetta). Nyt sitten katsotaan, miten ne lähtevät kasvamaan ja suostuvatko ne kukkimaan.



















Ensimmäinen sato on muuten jo korjattu. Herneenversot ovat helppoja kasvattaa ja herkullisia esimerkiksi salaatissa tai ihan vaan sellaisenaan leivän päällä. Herneenversoja syöden ja niiden vihreyttä ihaillen jaksaa odottaa lumien sulamista ja pihan heräämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti